— Entä sinä, hän sanoi heikolla äänellä, sinun sanotaan käyvän messussa?
— Ystäväni, minä pyydän sinua…
Kauan kesti äänettömyyttä, jonka aikana ei kuulunut muuta kuin sairaan syvää hengitystä ja hänen pään-aluksensa viereen asetetun kellon naksutusta. Mutta Gandrax'in silmät, jotka lakkaamatta tuijottivat Raoul'in silmiin, näyttivät ilmaisevan tuskallista levottomuutta.
— Haluatko jotain, Louis? Raoul kysyi kallistuen sairaan puoleen.
— Miks'et sinä itke?
— Ystäväni, minä näen hirveätä unta, minä olen kauhusta jähmistynyt!
— Hän ei itke!… Gandrax jupisi.
Taaskin tuokion kuluttua hän sanoi kovemmalla äänellä:
— Mitä kello on?
— Heti on puoli yö.