Raoul laski hellästi kätensä Sibyllan käteen. Vanha pappi kohotti silloin kosteat silmänsä kohti taivasta ja puhkesi liikutetuin äänin näihin sanoihin:
— Hyvyyden Jumala! Sinä tiedät, kuinka he ovat toisiansa rakastaneet… ja kuinka he ovat kärsineet!…
Anna näitten kahden sielun, jotka niin hyvin ovat ansainneet toinen toisensa ja jotka Sinä nyt erotat, kerran tulla yhdistetyiksi ijankaikkisuudessa!… Siunaa se lupaus, jonka heille siitä nimessäsi annan… Tapahtukoon niin!
Nyyhkytysten ääntä kuului huoneessa vanhan papin lopettaessa rukouksensa, eikä hän itsekään saattanut pidättää kyyneleitään. Sibylla yksinään ei itkenyt: hänen otsaansa ja hänen silmiänsä näytti valaisevan kirkas loiste. — Hetkisen kuluttua hän viittasi kirkkoherraa silmäyksellänsä; hän kumartui pään-aluksen yli; Sibylla näytti sanovan hänelle jotakin hiljaa ja ikään kuin arasti.
— Herra, hän sanoi Raoul'ille noustuansa, syleilkää häntä. Raoul kumartui alas ja painoi vapisevat huulensa nuoren tytön otsalle ja hiuksille. Lapsi paran poskille levisi äkkiä vieno puna; hän loi Raoul'iin ääretöntä hellyyttä ja suloutta ilmaisevan katseen, sitten vieno puna katosi äkkiä hänen poskiltansa, niinkuin henkäys olisi sen vienyt; hän vaaleni kuolonkalpeaksi, hänen pitkien silmäripsiensä varjo aleni, hänen huulensa avautuivat vähän, ja hänen muuttumatoin kauneutensa kiintyi tähän säteilevään liikkumattomuuteen. — Itse kuolemakin näytti kunnioittaneen häntä hänet viedessänsä. — — —
Nykyään on kolme valkoista hautapatsasta rannikon pienessä kalmistossa. Valkoisimmassa niistä, jonka marmoria usein peittää metsäkukista tehdyt seppeleet, on tämä yksinkertainen kirjoitus: "Sibylla Anna de Sérias. — Yhdeksäntoista vuotta vanha". — Ja alempana: " In aeternum!"
* * * * *
Aina siitä pitäin, kun tämän kertomuksen viimeiset tapaukset tapahtuivat, kreivi Raoul de Chalys asuu Férias'in linnassa. Noudattaen Sibyllan tahtoa ja molempain vanhusten toivoa, jotka nimittävät häntä pojaksensa, hän ei lähde sieltä enää koskaan. Hän näyttää samalla perineen myöskin neiti de Férias'in hyveet. Seudun asukkaat, jotka nauttivat hänen suurta hyväntekeväisyyttänsä, osottavat tälle nuorelle, synkälle, vakavalle ja hurskaalle miehelle melkein taikauskon tapaista kunnioitusta. Tuskin he tietävät hänen nimeänsäkään. He sanovat häntä "neidin sulhaseksi".