— Jumalani! herra markiisi, jos ketään saattaa tästä syyttää, niin se on minua. Ennenkuin lähdin kilpailemaan niin terävän älyn kanssa, minun olisi pitänyt kiilloittaa uudestaan koko teologinen varastoni, joka vuosien vieriessä on päässyt hiukan ruostumaan.
— Mitä! väitteleekö lapsi kanssanne?
— Totta puhuen, herra markiisi, häntä ei voi sanoa huolettomaksi siinä suhteessa viime aikoina. Etenkin tänään hän on ottanut esiin todellakin hämmästyttäviä kohtia.
— No minkä johdosta sitten, hyvä abotti?
— Kaiken johdosta, herra markiisi, ja etenkin uskon salaisuuksien johdosta.
— Uskon salaisuuksien johdosta? Mutta eihän se ole mahdollista, abotti. Eiväthän ne ole sitä laatua, että ne saattaisivat hämmästyttää lasten järkeä, sillä heistä on kaikki salaisuus. Hänellä täytyy olla jokin muu tarkoitus tämän asian suhteen.
— Herra markiisi, minun on väliin todella täytynyt sitä uskoa.
— Selittäkää tarkoituksenne, arvokas ystäväni. Luuletteko miss O'Neil'in ehkä vaikuttavan turmelevaisesti Sibyllan ajatuksiin?
Abotti Renaud levitti käsiänsä ja kohotti olkapäitänsä.
— Voi, enhän tiedä mitä ajatella tästä, hän sanoi. Minun täytyy kyllä tunnustaa, että miss O'Neil, kun hän on läsnä luennoissani, käyttäikse aivan sopivaisesti. Mutta ihan päivän selkeää on, että päivä päivältä menetän yhä enemmän lapsen luottamusta, jopa kunnioitustakin.