— Miksi olisin sinulle hänestä puhunut?
— Kuinka et ole tuntenut pientä, lähteellä tapaamaani haltiatarta, josta kertomalla usein olen korviasi väsyttänyt, albumini seppelöittyä Sibyllaa?
— Tosiaankin hän on se!… Ja kuinka, hitto vieköön, olisin saattanut hänet tuntea…
— Onhan hän elävä kuva… omasta kuvastansa!
— Loruja! sanoi Gandrax, jonka heleälle naurulle yö antoi kummallisen soinnun. Kuitenkin, ystäväni, olen iloissani siitä, että hän sinua miellyttää; mutta minä sanon suoraan, että meidän esteetilliset mielipiteemme tässä eriävät toisistansa. Selitä, mitä suloutta hänessä on, sillä minä en ole sitä vielä huomannut.
Raoul pysähtyi yht'äkkiä, nosti kätensä taivasta kohti ja sanoi.
— Jumala, anna hänelle anteeksi!… Louis parka! lisäsi hän tarttuen uudestaan hänen käteensä, oli kerran taiteilija… suuri taiteilija olikin… joka päätti erään kerran maalata oikein matemaatillisesti kauneutta; hän maalasi naisen tai miehen, en tiedä varmaan kummanko, jonka pää oli ihan säntilleen neljä nenän pituutta, jonka käsi oli kasvojen pituinen ja kymmenes osa koko ruumiin pituudesta, jonka jalka oli pään korkeuden pituinen, ja muu ruumis sen mukaan… Tämä kauneuden perikuva on Bologne'ssa, mene katsomaan sitä: se on sinua varten tehty!… Mitä neiti de Férias'iin tulee, niin minusta tuntuu, että hän on minua varten, minun silmiäni ja minun sydäntäni varten luotu ikipäiviksi!… Sinä tiedät, kuinka tuo kunnollinen lapsi on jo kymmenenä vuonna antanut työtä minun ajatuksilleni: sinulle olen uskonut kaikki omituiset unelmani tämän muiston johdosta. Hän on ollut minulle sama kuin muinaiselle kuvanveistäjälle hänen marmorinen lemmittynsä. Hänelle omistin kaiken sen sulouden ja hyveen, mitä etsin, vaan mitä en löytänyt hänen puutteellisessa sukupuolessansa; minä kuvittelin mielessäni hänen ruumiinsa ja sielunsa myötäistä kukoistusta ja kehkeytymistä; minä annoin hänelle kaiken sen sulouden, kaiken sen vilkkauden ja kaiken ylevän ja jalon, mitä elämän sulottomuus oli sydämeeni jättänyt. Tuomitse siitä, mitä tän'iltana on tapahtunut, kun jälleen olen hänet löytänyt yht'äkkiä, ja löytänyt hänet kaikkia näitä unelmiani korkeammalta ja kaikkea tätä kunnioitusta ansaitsevana!… Minä rakastan häntä vimmatusti!
— Olkoon niin! Gandrax sanoi. Minua miellyttää, että olet sen minulle suoraan ja peittelemättä sanonut. Nai vaan hänet, minä en, Jumalan kiitos, ole milloinkaan haluava päästä kilpakosijaksi. Minä myönnän kyllä, että hän on kaunis, vaan se on vaan pelkkää taiteellista, millä ei ole minulle mitään sanottavaa.
— Sinä varmaankin, Raoul vastasi nauraen, pidät rouva de Val-Chesnay'n parempana?
— Niin tosiaankin teen!… Hän vasta on nainen, sanon minä, ja kaunis nainen! Minun mielestäni aine ei vielä milloinkaan ole muodostunut onnellisempaan ja kauniimpaan muotoon! Luonto on valinnut häntä valaaksensa paraan taikinansa, ja aurinko loisti silloin täydessä valossansa taivaan la'ella, kun se häneen heitti elämän kipinän!… Senkaltaisena Eevakin varmaan lähestyi ensimmäistä miestä Eedenin autioissa lehdoissa.