Plutos. Silloinpa taas, tiesi miten, minusta tulee tarkkasilmä ja tervejalka tuota paon tilaisuutta varten.
26. Hermes. Selitä minulle vielä yksi asia: kuinka sinä, joka olet sokea ja — suo anteeks suoruuteni! — lisäksi vielä noin harmaan kalpea naamaltasi ja kömpelö sääriltäsi, kuitenkin saat niin monta rakastajaa, että kaikki sinulle silmää iskevät ja sinut saatuaan luulevat tulevansa autuaiksi, vaan jos sinut menettävät, eivät mielestään enää jaksa elääkään? Tunnenpa useita heistä, jotka olivat sinuun tuiki rakastuneet, niin että he — runoilijan kanssa puhuakseni — "syöksyivät, syväkuiluiseen mereen tai huimaavilta kalliohuipuilta maahan",[46] ainoastaan sen tähden että luulivat sinun heti ylönkatsovan, vaikket ollut heihin edes katsonutkaan. Vaan kaiketi itsekin myöntänet, jos muuten itseäsi osaat arvostella, että ne jotka hullastuvat rakkaudesta mokomaan rakastettuun, varmaankin ovat koryhanti-vimman[47] valtoihin joutuneet.
27. Plutos. Luuletko heidän sitte näkevän minun tämmöisenä kuin todella olen, sokeana, rampana, raajarikkona ja niin edespäin?
Hermes. Kuinkas muuten, Plutos, jolleivät itsekin ole sokeita kaikkityyni?
Plutos. Ei ihan juuri sokeita, veikkoseni, mutta tietämättömyys ja petos, joka nyt kaikkialla vallitsee,[48] sumentaa heidänkin silmänsä; lisäksipä itsekin, etten näyttäisi niin peräti rumalta ja sulottomalta, otan päälleni varsin kauniin ja ihastuttavan, kullasta ja jalokivistä hohtavan naamarin sekä kirjavan puvun ylleni ja sitte vasta esiinnyn heille. Nuo raukat luullen näkevänsä oikean naamani ihastuvat kauneuteeni ja jos eivät sitte saa käsiinsä minua joutuvat he hukkaan. Vaan jos joku riisuisi minut alastomaksi ja ilmestyisin heille oikeassa karvassani, kyllä varmaan ankarasti tuomitsisivat lyhytnäköisyyttään tässä kohden ja mieletöntä rakastumistansa niin sulottomaan ja rujomuotoiseen olentoon.
28. Hermes. Vaan kun he jo ovat rikkauden perille päässeet ja jo itse ovat tuon valenaaman yllensä saaneet, kuinka he vielä sittekin sietävät samaa petosta, siihen määrään asti, että jos joku yrittäisi sen heiltä riistää, he ennen antavat päänsä kuin naamarinsa? Käsittämätöntä! Luulisipa heidän jo silloin, nähtyään kaikki sisäpuolelta, selvästi tietävän, että koko tuo kauneus on vain päälle päin sivellettyä maalausta.
Plutos. Siinä tulee avukseni useita seikkoja.
Hermes. Mitä?
Plutos. Heti kun joku, minut ensi kerran nähtyään avaa minulle ovensa ja laskee mun sisään,[49] pujahtaa minun perästäni huomaamatta sisään ylpeys, ymmärtämättömyys, pöyhkeys, röyhkeys, itsepetos ja sen seitsemän muuta semmoista. Nämä kaikki saa hänen sielunsa valtaansa ja silloin hän ihailee ihailtamattomia, haluaa kartettavia; ja minua, kaikkien noiden häneen päässeitten pahusten isää, hän silmittömästi ihailee, moisten aseenkantajien ympäröimänä, ja ennen hän kärsisi vaikka mitä, ennenkuin tahtoisi minusta luopua.
29. Hermes. Olet niin siloinen[50] ja liukas, oi Plutos, vaikea pideltävä ja helposti pakeneva; et tarjoo yhtään tukevaa pidäkettä, vaan niinkuin käärme tai ankerias livahdat sormien lävitse, ennenkuin arvaakaan.[51] Vaan Penia,[52] hänpä sen sijaan on limakas, tarttuisa ja helposti kiini pidettävä; hänen koko ruumiistansa[53] kohoilee tuhatmäärin hienoja koukkusia, joihin heti tarttuu kiinni, jos häntä lähenee, eikä hän helposti laske ketään itsestään irti. Mutta tässä jutellessamme on tärkeä seikka meiltä unohtunut.