”Tuolla on”, sanoi vieras nousten seisaalleen, ”vanha vaimo eräässä luolassa, ja pensaikossa kymmenen peninkulmaa täältä on mies. Hän on elänyt siellä kymmenen viikkoa, siitä asti kun hävititte heidän kylänsä, käyttäen ravinnokseen juuria ja yrttejä. Hän tuli haavoitetuksi sääreen ja jätetyksi kentälle muka kuolleena. Nyt hän odottaa, kunnes olette poistuneet näiltä seuduilta, voidakseen sitten seurata omia heimolaisiaan. Hänen säärensä ei ole vielä niin terve, että hän voisi kulkea niin nopeasti.”

”Puhuitteko hänen kanssaan?” kysyi Peter.

”Autoin häntä alas lammikolle, sillä rantaäyräs oli niin korkea, ettei hän voinut yksin kulkea sitä pitkin.”

”Olipa onni, ettei meidän miehet huomanneet teitä,” sanoi Peter. ”Meidän kapteenimme on niin peijakkaan tarkka. Hän olisi siinä paikassa ampunut teidät, jos hän vain olisi nähnyt teidän hulluttelevan haavoitetun neekerin kanssa. Olipa se onni, ettette joutunut hänen tielleen.”

”Nuoret korpit saavat lihaa ravinnokseen,” sanoi vieras kohottautuen suoraksi, ”ja jalopeurat menevät virralle sammuttamaan janoaan.”

”Jaa – niin –” sanoi Peter, ”mutta sitähän emme voi estää!”

He olivat taas ääneti vähän aikaa. Sitten Peter jatkoi, huomatessaan että vieraalla ei näkynyt olevan halua puhelemaan: ”Kuulitteko siitä hassusta kujeesta Bulwayon tiellä tässä tuonoin, kun ne kolme neekeriä hirtettiin vakoojina? Minä en ollut itse siellä, mutta yksi meidän pojista kertoi, kuinka he pakoittivat neekerit hyppäämään alas puusta ja itse hirttämään itsensä. Yksi ei mitenkään tahtonut hypätä, ennenkuin sai hyvän annoksen haulia selkäänsä, ja sittenkin hän tarttui vielä oksaan, niin että piti ampua irti hänen kätensä siitä. Hän ei ollut ihastunut hirttäytymiseen. Minä en tietysti vastaa, että se on totta, koska en ollut itse siellä, mutta niin yksi pojista kertoi. Toinen meikäläisistä, joka oli silloin Bulwayossa, mutta joka ei nähnyt, kun neekereitä hirtettiin, sanoi että heihin ammuttiin sen perästä, kun he olivat hypänneet, että he kuolisivat. Minä –”

”Minä olin siellä,” sanoi vieras.

”Todellako?” sanoi Peter. ”Minä näin kuvan neekereistä roikkumassa puussa, ja meidän pojat ympärillä tupakoiden, mutta en minä huomannut teitä siinä. Te olitte kai juuri lähtenyt pois.”

”Minä seisoin heidän vieressään kun heidät hirtettiin,” sanoi vieras.