Kääntymys vankihuoneessa. Silloin vasta on laki täydellinen, kun se säätää sekä palkintoja että rangaistuksia.
Varhain seuraavana aamuna minä heräsin siihen, että omaiseni itkivät vuoteeni ääressä. Synkkä ja kolkko vankihuone näkyi masentaneen heidän mielensä. Lempeästi nuhdeltuani heitä turhasta murehtimisesta, minä vakuutin, ett'en milloinkaan ole nukkunut sen levollisemmin kuin tänä yönä, ja tiedustelin vanhinta tytärtäni, joka ei ollut heidän mukanaan. He kertoivat eilispäivän tapausten ja väsymyksen vaikuttaneen sen, että kuume oli yltynyt, jonka vuoksi he olivat nähneet parhaaksi jättää hänet majataloon. Minä lähetin nyt vanhimman poikani hankkimaan heille huonetta, mitäpä kahtakin, niin läheltä vankihuonetta kuin suinkin.
Hän läksikin kohta, mutta ei saanut kuin yhden huoneen, joka vuokrattiin vähäistä maksua vastaan äidille ja tyttärille. Ylivartija, ystävällinen mies, salli poikien jäädä asumaan minun kanssani vankilaan. Heille laitettiin makuutila yhteen nurkkaan, ja siitä tulikin minun mielestäni varsin laatuunkäypä yösija. Minua huvitti kumminkin saada tietää, ottaisivatko pikku pojat ollakseen yötä sellaisessa huoneessa, joka ensi alussa näkyi hirvittävän heitä.
— No niin, pojat, — kysäisin minä, — miltäs näyttää yösija?
Ettehän toki pelkää maata tässä huoneessa, vaikka se onkin niin pimeä?
— Ei, isä, — vastasi Dick, — en minä sinun kanssasi pelkää missään.
— Ja minusta, — virkkoi Bill, joka vasta oli neljän vuoden vanha, — minusta on paras paikka siellä, missä isä on.
Minä määräsin nyt, mitä itsekunkin perheenjäsenen tulee tehdä. Tyttäreni tuli erittäinkin pitää huolta vanhemman sisarensa heikontuneesta terveydestä; vaimoni oli määrä olla minun luonani; pikku pojat saavat lukea minulle.
— Ja sinun, — lausuin vanhemmalle pojalleni, sinun kättesi töistä riippuu nyt yksinomaa meidän elatuksemme. Minkä päivätyöläisenä voit ansaita, sillä tulemme me varsin hyvin toimeen, yksinkertaisesti eläen, jopa verraten mukavastikin. Sinä olet nyt kuusitoista vuotta vanha, ja voimaa sinulle on annettu varsin hyödylliseen tarkoitukseen: se on pelastava onnettomat vanhempasi ja muut omaisesi nälkään kuolemasta. Koeta niinmuodoin tänä iltana tiedustella työtä huomiseksi ja tuo sitten joka ilta kotia rahat, mitkä meidän elatukseksemme olet ansainnut.
Täten häntä neuvottuani ja muutkin asiat järjestettyäni, läksin alas vankien yhteiseen huoneesen, joka oli sekä väljempi että ilmavampi. Mutta en ennättänyt siellä vielä kauankaan olla, kun jo sain kuulla niin paljon sadatuksia ja nähdä niin paljon riettautta ja eläimellistä raakuutta, että minun täytyi mennä huoneeseni takaisin. Siellä istuin kotvan aikaa mietiskellen, kuinka kauheasti sokaistuja nuo poloiset sentään ovat: he näkevät koko ihmiskunnan käyvän ilmeistä sotaa heitä vastaan ja kartuttamalla kartuttavat päällensä tulevaisen, pelottavan vihollisen närkästystä.
Heidän mielettömyytensä herätti minussa mitä syvintä sääliä ja saattoi minut unohtamaan oman kovan kohtaloni. Tuntui kuin olisi minun velvollisuutenani koettaa saada heitä paremmalle tielle. Päätin senvuoksi lähteä jälleen heidän luokseen ja heidän pilkastaan välittämättä varottaa heitä ja perää antamatta saada heidät voitetuiksi. Alas tultuani ilmoitin aikomukseni mr Jenkinsonille. Hän nauroi sille sydämensä pohjasta ja julisti sen muille. Tämä ehdotus vastaan-otettiin kovaäänisillä ilohuudoilla: siinähän oli oleva uutta ajanviettoa ihmisille, jotka eivät missään muussa kyenneet löytämään huvitusta kuin pilkkapuheissa ja mässäämisessä.