— Mutta, — jatkoi Moses, — olisipa hauska tietää, mitenkä te minun kasvoistani osasitte päättää, että minua on helppo puijata.
— Hyvä herra, — vastasi hän, — en minä teidän kasvoihinne kiintynyt, vaan valkoisiin sukkiinne ja mustaan nauhaan tukassanne. Mutta olen minä, aikoinani, älkää panko pahaksenne, puijannut viisaampiakin ihmisiä kuin te, vaikka, kaikista konnankoukuistani huolimatta, tyhmyrit ne minusta sittenkin aina lopulti voiton veivät.
— Luulisinpa, — virkkoi poikani, — että kertomus sellaisesta elämästä kun teidän, olisi sekä opettavaista että huvittavaa.
— Ei sanottavaksi kumpaakaan, — vastasi mr Jenkinson. — Tuommoiset kertomukset joissa kuvataan pelkkiä konnankoukkuja ja rikoksia, tekevät ihmisen vaan epäluuloiseksi ja haittaavat hänen kehittymistänsä. Matkamies, joka epäilee jokaista vastaantulijaa ja kääntyy takaisin heti kuin huomaa yhdenkään, joka on rosvon näköinen, sellainen matkamies se harvoin ajoissa perille pääsee. Minä puolestani olen tullut siihen kokemukseen, että kaikki konstit oppinut mies on typerin mies auringon alla.
"Minua pidettiin jo pienestä ruveten erittäin kekseliäänä poikana. Kun olin seitsenvuotias, silloin naiset sanoivat minua täydelliseksi pikku mieheksi; neljäntoista vanhana minä mielistelin naisia, lakki kallella päässä; kahdenkymmenen vanhana luulin olevani kaikin puolin rehellinen mies, mutta muut pitivät minua niin viekkaana, ett'ei kukaan minuun luottanut. Minusta tuli vähitellen väkisinkin konna, ja siitä pitäin minä olen elänyt pää täynnä petoksen suunnitteluja ja sydän täynnä pelkoa kiinnijoutumisesta. — Usein minä nauroin teidän kunnon naapurianne Flamboroughia ja puijasin häntä kerran vuodessa tavalla tai toisella. Mutta yhä se kunnon mies vaan tietänsä eteenpäin kulki ja rikastui rikastumistaan, jota vastoin minä yhä jatkoin vehkeitäni ja konnankoukkujani ja pysyin köyhänä, eikä ollut minulla edes sitäkään lohdutusta, että olen rehellinen mies."
— Mutta — jatkoi hän — kertokaahan, mikä teidät on tänne tuonut.
Hänen uteliaisuuttaan tyydyttääkseni minä kerroin hänelle koko sen sarjallisen tapauksia ja erehdyksiä, mikä minut oli saattanut nykyiseen pulmatilaani. Sanoin senkin, että minun on aivan mahdoton siitä päästä.
Kuultuaan minun historiani, hän oli hetken aikaa ääneti, löi sitten otsaansa, ikäänkuin jotain tärkeätä olisi johtunut mieleen ja jätti hyvästi, sanoen aikovansa katsoa, mitä tässä olisi tehtävä.
SEITSEMÄSKOLMATTA LUKU
Jatkoa edelliseen.