— Isä! — vastasi hän. — Sinä olet aina ollut niin hyvä minulle, ja sehän se minun murhettani lisää, ett'en milloinkaan pääse sinun lupaamaasi onnea nauttimaan. Onnea, pelkään mä, ei minulle enää ole kauaksi sallittu, ja minä ikävöitsen pois täältä, missä en ole löytänyt muuta kuin kurjuutta. Niin isä, minä soisin, että sinä suostuisit mr Thornhillin aikeisin; siten hänet joissain määrin saisi säälimään sinua, ja se lohduttaisi minua kuollessani.
— En koskaan, — lausuin minä, — en koskaan taivu julistamaan tytärtäni kunniattomaksi. Vaikka maailma pilkkaisikin sinua erehdyksesi tähden, niin salli minun pitää sinun erehdystäsi herkkäuskoisuuden eikä rietasmielisyyden tuloksena. Armas lapsi, ei minun oloni täällä niin kurjaa ja surullista ole kuin näyttää, ja ole vakuutettu, että niin kauan kuin minun suodaan nähdä sinun olevan hengissä, niin kauan ei hän millään ehdoin ole saava minun suostumustani tekemään sinua vielä onnettomammaksi, menemällä naimisiin toisen kanssa.
Minun vankeustoverini oli ollut läsnä tässä keskustelussa, ja hänpä tyttäreni lähdettyä lausui, järkevästi kyllä, kummastuksensa siitä, ett'en taivu alistumaan, kun sen kautta pääsisin vapaaksi. Hän huomautti, ett'eihän minun sovi panna koko perhettä alttiiksi yhden ainoan lapsen tähden, ainoan, joka oli mieleni pahoittanut.
— Sitä paitsi, — lisäsi hän, — en tiedä, lieneekö oikeinkaan estää miestä ja naista menemästä yhteen, niinkuin te nyt teette, kieltämällä suostumuksenne avioliitolta, jota ette voi estää, mutta jonka voitte tehdä onnettomaksi.
— Sir! — vastasin minä. — Te ette tunne sitä miestä, joka meitä sortaa. Minä tiedän varsin hyvin, ett'ei mikään alistuminen tuottaisi minulle vapautta hetkeksikään. Minulle on kerrottu, että vasta viime vuonna muuan hänen velallisistaan kuoli juuri tässä samassa huoneessa puutteesen. Mutta vaikka minä alistumisellani ja hyväksymiselläni pääsisin täältä kaikkein kauniimpaan kamariin hänen linnassaan, en suostuisi sittenkään, sillä ääni rinnassani kuiskaa minulle, että se olisi aviorikoksen vahvistamista. Niin kauan kuin tyttäreni elää, ei minun silmissäni mikään muu avioliitto ole oleva laillinen. Jos tytärtäni ei olisi olemassa, silloinhan olisin ihmisistä ilkein, jos koston tähden koettaisin erottaa niitä, jotka yhtyä tahtovat. Ei, niin suuri konna kuin hän onkin, minä soisin hänen menevän naimisiin, jotta tulisi loppu hänen irstaisesta elämästään. Mutta nyt, enkös minä olisi julmin kaikista isistä, jos menisin panemaan nimeni asiakirjan alle, joka ehdottomasti viepi lapseni hautaan, päästäkseni vain itse pois vankeudesta ja, yhtä tuskaa välttääkseni, murtaisin lapseni sydämen tuhansilla tuskilla!
Hän myönsi minun olevan oikeassa, mutta lausui kumminkin pelkäävänsä tyttäreni terveyden olevan jo niin piloilla, ett'ei se minua enää kovinkaan kauan vankeudessa pidä.
— Mutta, — jatkoi hän, — ellette tahdo noudattaa veljenpojan mieltä, niin ei teillä toivoakseni ole mitään sitä vastaan, että vetoaisitte setään, joka koko valtakunnassa on tunnettu etevimmäksi mieheksi kaikessa, mikä oikeata ja hyvää on. Minä neuvoisin teitä lähettämään hänelle postissa kirjeen, jossa ilmoitatte kaiken pahan, mitä veljenpoika on tehnyt, ja minä panen pääni pantiksi siitä, että kolmen päivän perästä saatte vastauksen.
Minä kiitin häntä tästä viittauksesta ja aioin heti ryhtyä tuumasta toimeen, mutta minulta puuttui paperia, ja pahaksi onneksi oli viimeiset rahat pantu tän'aamuna ruokatavarain ostamiseen. Hänen avullaan kumminkin sain hankituksi sitä.
Kolme seuraavaa päivää minä vietin kovassa levottomuudessa, epätietoisena siitä, minkä vaikutuksen minun kirjeeni lienee tehnyt. Samalla aikaa vaimoni minua myötäänsä kehoitteli kernaammin suostumaan vaikka mihin ehtoihin kuin jäämään tänne, ja hetkestä hetkeen tuli vain yhä uusia tietoja tyttäreni terveyden pahenemisesta. Tuli kolmas päivä, tuli neljäskin, mutta vastausta ei kirjeesen kuulunut: mitäpäs vento vieraan valituksista suosittua veljenpoikaa vastaan! Ja niin meni tämä toivo hukkaan, niinkuin entisenikin.
Mieleni pysyi yhä vielä vireänä, vaikka vankeus ja huono ilma alkoivat huomattavissa määrin heikontaa terveyttäni. Tulipalossa vioittunut käteni kävi sekin huonommaksi. Lapset istuivat minun luonani ja lukivat minulle vuorotellen, oljilla loikoessani, tahi itkien kuuntelivat minun neuvojani. Mutta tyttäreni terveys heikkeni nopeammin kuin minun. Jok'ainoa sanoma hänestä lisäsi minun huoliani ja murhettani.