Tähän kaikkeen näkyi hänen vaitiolonsa antavan masentavan kiellon, ja mitään vastaamatta minun viimeisiin sanoihini hän kysäisi, eikö tänne saisi jotain virvokkeita lähimmästä ravintolasta. Saatuaan myöntävän vastauksen, hän tilasi tänne päivälliseksi parasta, mitä hätä pikaa ennättävät valmistaa. Samoin hän käski tuoda tusinallisen parasta viiniä, mitä heillä on, ja minulle jotain sydämen vahviketta. Myhähtäen hän sitten virkkoi minulle tahtovansa kerrankin hiukan liikahtaa ja vakuutti, ett'ei hän, vaikka nyt ollaankin vankihuoneessa, milloinkaan ole ollut niin hilpeällä mielellä kuin nyt. Ylivartija tuli pian sisään panemaan ateriata kuntoon. Pöytä lainattiin häneltä, ja huomattavalla tavalla hän näytti avuliaisuuttansa. Viinit pantiin järjestykseen, ja kaksi varsin hyvin laitettua ruokalajia kannettiin sisään.
Tyttäreni ei ollut vielä kuullut poloisen veljensä surullisesta kohtalosta, eikä kukaan meistä näyttänyt tahtovan häiritä sen kertomisella hänen iloansa. Turhaan minä kumminkin koetin pysyä hilpeällä mielellä; onnettoman poikani tila teki tyhjäksi kaikki teeskelyn yritykset, niin että minun vihdoin täytyi keskeyttää yhteinen ilo ja kertoa, mitenkä onnettomasti hänen oli käynyt, jonka jälkeen minä pyysin, että hänen sallittaisiin päästä osalliseksi näistä yleisin tyytyväisyyden hetkistä. Sittenkuin vieraat olivat toipuneet hämmästyksestänsä, jonka minun kertomukseni oli heissä vaikuttanut, pyysin minä, että mr Jenkinsoninkin suotaisiin tulla tänne. Tämän pyyntöni täytti ylivartija tavattoman nöyrästi.
Tuskin oli poikani kahleitten kalina alkanut kuulua käytävästä, kun jo sisar maltitonna riensi häntä vastaan. Sillä välin mr Burchell kysäisi minulta, onko minun poikani Yrjö niminen. Minä myönsin. Hän oli edelleen ääneti. Heti kuin poikani oli astunut sisään, minä huomasin hänen luovan mr Burchelliin katseen täynnä hämmästystä ja kunnioitusta.
— Tule, poikani! — lausuin minä. — Vaikka meidät on hyvin syvälle painettu, on Sallimus kuitenkin suvainnut suoda meille hiukan huojennusta vaivoissa. Sisaresi on tullut takaisin, ja tässä hänen pelastajansa: tälle miehelle minä olen velassa siitä, että minulla vielä on tytär. Lyö ystävänä kättä hänelle, poikani: hän on ansainnut meidän hartaimmat kiitoksemme.
Poikani ei näkynyt lainkaan kuulevan minun sanojani. Hän oli koko ajan seisonut kunnioittavan matkan päässä.
— Veli rakas, — huudahti sisar, — miks'etkäs kiitä minun pelastajaani? Uljaitten miesten pitäisi aina rakastaa toisiansa.
Toinen seisoi kumminkin yhä edelleen ääneti ja hämmästyneenä, kunnes meidän vieraamme huomasi olevansa viimeinkin tunnettu ja luontaisella arvokkaisuudellaan pyysi poikaani astumaan esille. En ole koskaan nähnyt mitään niin todella majesteetillista kuin mr Burchellin ryhti silloin. Ylevin näky maailmassa, sanoo muuan filosofi, on kunnon mies, joka taistelee vastoinkäymisten kanssa. On ylevämpiäkin, nimittäin kunnon mies, joka tulee hänen avukseen.
Kiinnitettyään poikaani voimakkaan katseen ja silmäiltyään häntä hetkisen, hän lausui:
— Taaskin minä huomaan, te ajattelematon poika, että sama rikos…
Hänet keskeytti vanginvartijan apulainen, ilmoittaen, että muuan ylhäinen herra, joka oli tullut vaunuissa kaupunkiin useamman palvelijan kanssa, lähettää kunnioittavan tervehdyksensä täällä olevalle gentlemanille ja tiedustaa, milloinka hänen sopisi tulla hänen puheilleen.