Kauno kylyllä.
Lehdon viherjässä Koski pauhuaa, Pienokainen vesi, Tekee kuhinaa.
Siinä hän kulkee Puitten välissä, Tuskin syltä kahta Ompi leviä.
Vaan keskessänsä Nousee kiviä, Jossa pehmyt sammal Ompi viherjä;
Niitten ympärillä Vesi vaaluaa, Sulosena käypi Kylmä, armaha.
Käypä tuossa impi Aamu kylyllä, Armas punaposki Lehdon hiljassa.
Jalkoja hän pesee Sekä rintoa, Siinä viherjällä Kosken kivellä,
Eikä häntä näe Muut kun Enkelit, Eikä siitä tiedä, Muut kun Kerubit.
Ne yksinänsä Tuota kummeksii, Luojan inehmoista, Siitä ihmeksii.
Onnettoman kaipaus.