Minä tunsin palan nousevan kurkkuuni, ohimoni tuntuivat kuumilta eivätkä silmäni tajunneet enää maiseman yksityiskohtia. Minä aioin ottaa ratkaisevan askeleen, aioin saada joko kaikki tai jäädä ilman mitään. Olin nyt kerta kaikkiaan siinä tunnelmassa ja otaksuin hämärästi, että Laurakin olisi tavallista suopeammalla tuulella. Emme olleet enää moneen päivään edes riidelleetkään.
Sytytin hermostuneesti savukkeen ja poltin sen nopeasti loppuun. Olin todellakin hermostunut ja arka eikä savuke auttanut mitään. Silmäsin vielä kerran tasangolle kuin kuolemaantuomittu ennen teloitusta, ja puristaen käteni yhteen lausuin hiljaa, niin luonnollisesti ja hellästi kuin osasin:
"Laura!"
Laura käänsi päänsä ja hänen silmiensä välke antoi minulle murto-osaksi sekuntia toivoa. Mutta ainoastaan niin kauaksi, sillä tuhannesosa sekuntia senjälkeen saivat Lauran kasvot aivan uuden ja oudon ilmeen, ne kuvastivat pelkoa, ehkäpä kauhuakin, ja hämmästystä. Otaksuin jo hetken, että kaikki oli menetetty, että Laura oli ymmärtänyt ja kauhistunut rohkeuttani tai röyhkeyttäni, niinkuin epäonnistunutta kosimista tavallisesti naisellisen epäjohdonmukaisesti nimitetään.
Mutta ei!
Minäkin vavahduin, en Lauran katseesta, vaan siitä, että tukeva ote, raudanlujat sormet kiertyivät kaulani ympäri ja tunsin korvani juuressa kylmän reiän painautuvan ihoa vasten.
"Kädet ylös ja hiljaa!" komensi hillitty, mutta uhkaava ääni. Laura oli jo nostanut kätensä. Kosintani oli varsin omituisesti keskeytynyt.
Olen rauhallinen ja tyyniluontoinen mies, mutta en kärsi keskeytyksiä. Minä en pidä siitä, että puheeni keskeytetään, mutta vielä vähemmän siitä, että varsin harvalukuiset kosintani ehkäistään. Minä raivostuin, ja ellei korvani taa painetun revolverin piippu olisi muistuttanut minua raivostumisen välittömästä seurauksesta, olisin varmasti antanut sen ilmetä hyvinkin voimakkaasti. Nyt en voinut tehdä mitään, vaan minun täytyi istua hiljaa ja odottaa jatkoa.
Odotus ei kestänyt kauan. Ote niskassani heltisi, sain käskyn kääntyä ja silloin näin kaksi siististi puettua miestä, jotka olivat hyökkäyksen tehneet. Heillä oli kummallakin revolveri kädessä ja heidän ilmeensä eivät olleet vähintäkään hullunkuriset, vaikka miehet olivatkin tietoiset siitä, että olivat varsin brutaalisesti keskeyttäneet hienon tunnelmahetken.
Yritys oli rohkea, mutta hyvin suunniteltu. Aivan lähellä, kymmenen viidentoista metrin päässä oli ihmisiä, Edit istui melkein allamme, mutta meitä ei voitu nähdä mistään, ja niin olimme täydellisesti roistojen vallassa. Olisin voinut huutaa, mutta huutamisen seurausta ei tarvinnut epäillä.