"Saanko esitellä: mr Craig — mr Haapala."
Kumarsin jäykästi. En ymmärtänyt, mitä kenraali tarkoitti.
"Kas niin, te tulette tavallaan olemaan osakkaita yrityksessä. Mr Craig aikoo tutustua myöskin siihen, mihin tekin, herra Haapala. Ja kuulkaa nyt ohjeeni!"
Kymmenessä minuutissa oli juttu selvä. Ymmärsin kyllä juonen, vaikka en tietänytkään, mitä seuraisi. Jännitys olikin näin paljon suurempi. Lähdimme ensin aamiaiselle, esitettyäni mr Craigin seuralaisilleni, ja istuimme hetken kuluttua Karpoviezcin taiteilijamaisessa ravintolassa aivan kuohuvan vuoristopuron reunalla ja keskustelu sujui itsestään. Minua peloitti Editin ottaminen mukaan, mutta muutakaan neuvoa ei ollut. Mr Craig osoittautui varsin miellyttäväksi yankeeksi, mutta hänen ammatistaan en päässyt perille. Hänellä oli mukanaan suuri matkalaukku, enkä tietänyt, mitä se sisälsi.
Nousimme sitten autoon ja lähdimme syvemmälle vuoristoon. Zakopane sijaitsee Karpaattien jylhimmillä ja korkeimmilla seuduilla ja maisemat valtasivat mielemme kokonaan. Melkein äkkijyrkät vuorenseinät, jotka kohosivat tuhannen metrin korkeuteen, reunustivat väliin tietä, väliin taas rinteet loivenivat ja niillä loistivat niityt karjoineen ja tummat salskeat kuusimetsät. Siellä täällä kohisi puro, rinteillä näkyi matalia alppimajoja, joitten katolla oli irrallisia kiviä varapainoina rajuilmojen varalta. Kuljimme väliin kuin kourussa, kuin jossakin suppilossa, emme nähneet muuta kuin ylöspäin huimaaville huipuille, väliin kiipesi auto paljaslakisille vuorille, joilta levisi silmänkantamaton näköala yli alemman vuoriston kylineen, peltoineen, metsineen ja puroineen. Ilma oli ihanaa hengittää ja nautimme ajomatkastamme majesteetillisen luonnon keskellä.
Parinkymmenen kilometrin päässä auto kääntyi pienelle syrjätielle ja ennenpitkää keksimme pienen alppimajan tuuhean kuusikon ja avoimen viettävän niityn reunassa. Auto pysähtyi, nousimme pois ja käännyttyään lähti auto takaisin. Kuljettajalla oi ohjeensa.
Lähenimme majaa ja Laura katsahti hämmästyneenä meihin, sillä maja oli tosin avoin, mutta tyhjä kuitenkin. Selitin lyhyesti hänelle matkamme tarkoituksen ja kiirehdin sisään. Mr Craig seurasi minua ja naiset myös. Nousimme ullakolle ja aivan oikein: siellä olevasta ikkunasta oli meillä esteetön näköala rakennuksen taakse, metsään, niitylle ja sen reunassa kohisevalle purolle. Mr Craig avasi laukkunsa ja veti sieltä esiin esineen, minkä nähdessäni en voinut olla purskahtamatta nauruun.
Esine oli suuri filmikone. Mr Craig oli siis filmivalokuvaaja.
Minulle selvisi nyt kenraalin kostosuunnitelma. Se oli sekä tepsivä että sukkela. Ja vaaraton.
Odottelimme ehkä puoli tuntia, kun tieltä alkoi kuulua moottorin surinaa. Aivan oikein, sieltä tuli kolme autoa. Ihmettelin kenraalin kykyä, kun hänen oli onnistunut houkutella poliittiset seikkailijat tällaiseen syrjäpaikkaan, Karpaateille, niinkuin he eivät olisi voineet kokoontua yhtä turvallisesti jossakin muuallakin.