En tahtonut kuitenkaan siekailla. Menin hotelliin ja ottaessani ovenvartijan huoneessa olevalta taulukolta oman huoneeni avaimen, pistin myöskin kenenkään huomaamatta kenraalin huoneen avaimen taskuuni ja nousin rauhallisesti portaita ylös. Kenraalin huone oli kerrosta alempana omaani. Käytävässä liikkui pari henkilöä. Pysähdyin sytyttämään savukkeeni ja odotin, kunnes käytävä oli tyhjä, hiivin ovelle, avasin sen ja pujahdin sisään.
Kenraalilla oli hallussaan kaksi huonetta, toinen seurustelu- ja toinen makuuhuone. Päätin toimeenpanna omin luvin pienen kotitarkastuksen. Oli mahdollista, että kenraali, vakuutettuna, ettei häntä kukaan epäillyt, olisi tuonut varastetut tavarat huoneeseensa. Minun tehtäväni oli ottaa selvä siitä.
Ryhdyin tutkimaan. Huoneessa oli suuri kirjoituspöytä, mutta huomasin kaikkien laatikoitten olevan lukossa ja päätin toimituttaa sen tutkimisen viimeiseksi. Etsin ensin kaikkialta muualta, tunnustelin sohvan ja tuolit, tarkastelin verhojen takaa, tutkin kaapit, vuoteet, pesuhyllyn, uunit, kukka-astiat, seinätapeetit, tullasin kaikki matkalaukut, jotka olivat auki, mutta en löytänyt mitään. Tavarat olivat joko lukitun kirjoituspöydän laatikossa tai parissa samoin lukitussa matkalaukussa tai ei niitä ollut ollenkaan.
Alkoi tulla kuuma ja luonnollinen hermostumiseni lisäsi sitä. Päätin kumminkin tutkia kirjoituspöytää. Koputtelin varovaisesti sitä eri puolilta ja pääsin vihdoin ainakin yhdestä seikasta selville: suurin osa laatikoista oli tyhjiä, ainoastaan parissa ylälaatikossa tuntui olevan jotakin.
Minulla ei ollut tiirikkaa eikä kauhavalaisen puukkoni terä olisi kestänyt tammista jykevää pöytää käsiteltäessä. Tarkastellessani ja miettiessäni parhainta hyökkäysmenettelyä, sattuivat käteni pöydän alle ja tunsin, että ainakin pari alalautaa oli höllässä. Ryömin pöydän alle ja tutkin tarkemmin.
Aivan oikein: alalaudat liikkuivat ja mikä vielä tärkeämpää, ne eivät olleet lujaa tammea, vaan jotakin paljon pehmeämpää ja kevyempää puulajia. Vedin esille puukkoni ja aloin työskennellä pöydän alla.
Ellen olisi ollut niin kiihkoissani ja jännityksissä, olisin ehkä hieman miettinyt tilannetta ja ihmetellyt, kuinka minä, joka tähän saakka olin suurin piirtein katsoen vaeltanut nuhteettomasti lain ja oikeuden puitteissa, nyt ilman muuta muutuin murtovarkaaksi, istuin vieraassa kaupungissa vieraassa huoneessa ja kaikin voimin yritin tunkeutua lukittuun laatikkoon. Tosin minulla oli epäilykseni, mutta en voisi niitä edes todistaa, eivätkä ne missään tapauksessa oikeuttaneet minua tällaiseen menettelyyn. Mutta minä en ajatellut, vaan koetin puukkoani katkaisematta saada laudan luiskahtamaan kolostaan.
Viimein se onnistui. Laudan toinen pää oli irti. Pistin puukkoni tuppeen ja vedin lautaa, niin että se kokonaan irtautui. Samalla putosi lattialle joukko papereita ja useita esineitä.
Huudahdin heikosti: lattialla oli hujan hajan koko ryöstösaalis ja ensi hetkessä näin, että joukossa oli myös komea hopeinen paperossikotelo J.G.-monogrammeineen. Diplomaatin paperossikotelo. Sieppasin sen käteeni ja kiihkoissani painoin taitavasti salattua ponninta. Sisäkuori aukeni ja sen sisällä oli sievästi taitettuna paperi.
Kenraali ei ollut paperia siis huomannut. Avasin ja tarkastelin sen. Se oli ranskankielinen, ja jo muutamista sanoista pääsin selville, että paperi oli oikea. Tehtäväni oli onnistunut yli odotusten ja saatoin olla varma suositusten saamisesta.