Ruhtinas nyökäytti päätään.
"Se ei tosin vedä vertoja Rivieralle, mutta täälläkin voi sentään ihminen elää säädyllisesti."
Ruhtinas nyökäytti taas päätään, mutta hänen mieltään askarrutti jokin ajatus. Matvei Matvejevitshkin vaikeni ja jäi nauttimaan sikaarista, autereisesta ilmasta, hivelevästä tuulesta, rannattomasta loistavasta merestä ja yleisestä rauhallisuuden ja tyytyväisyyden tunteestaan. Matvei Matvejevitsh tunsi taaskin muuttuvansa horjumattomaksi ja jyrkäksi optimistiksi ja häntä jollakin tavoin kainostutti ajatus, että yöllä oli ollut vajota pessimismiin.
"Lähdemmekö nukkumaan, Matvei Matvejevitsh?"
Ent. salaneuvoksella ei ollut mitään tätä ajatusta vastaan. Pieni uni ei tekisi pahaa, ei ollenkaan. Sitten olisi taas illalla virkeämpi. Hän ilmoitti myöntyvänsä.
"No niin, lähtekäämme sitten! Pidähän huolta laskusta!"
Jos sanoisimme, että Matvei Matvejevitsh tyrmistyi näistä sanoista, kuvaisimme vain tuhannesosan voimalla sitä mielenliikutusta, mikä hänet valtasi. Matvei Matvejevitshin pienet silmät jäykistyivät, hänen päänsä asento jännittyi ja sikaari pysähtyi puolitiehen. Hän menetti hetkeksi käsityskykynsä sekä tapahtuneesta että olletikin tapahtuvasta.
"Lasku!" änkytti hän vihdoin. "Lasku!"
Ivan Ivanovitsh katsoi häntä kummissaan, niinkuin hiukan epämiellyttävää ja ikävystyttävää pilailua.
"Tietysti lasku! Onhan meidän maksettava aamiaisestamme."