"Hyvin kyllä, mutta en löytänyt mitään papereita, ainoastaan rahaa ja arvoesineitä", vastasi kenraali.
"Arvoesineitä!" huudahti vieras. "Oliko niitten joukossa myös hopeinen paperossikotelo?"
Kenraali näytti hämmästyneeltä ja minä vapisin.
"Oli kyllä ja minulla se on vieläkin."
"Oivallista! Missä se on?"
Kenraali otti avaimen taskustaan ja aukaisi kirjoituspöydän laatikon. Minä pidätin hengitystäni. Kaikki saattoi riippua seuraavista silmänräpäyksistä. Jos minut keksittäisiin, ei tuon pienen miehen kanssa ollut leikkimistä. Minä en pitänyt hänen silmistään. Niissä oli vaarallisen häikäilemätön loiste.
"Kas tässä!" Kenraali ojensi paperossikotelon.
Kiihkeästi tarttui vieras koteloon, avasi sen ja painoi salaponninta. Lokero avautui, mutta se oli tyhjä. Paperi oli minun taskussani. Vieras päästi pettymyksen huudon.
"Tyhjä! Miten ihmeessä tämä on mahdollista? Ette suinkaan ole täältä mitään ottanut?"
"En", vakuutti kenraali.