Olimme kaikki matkasta väsyneitä, joten heti, hieman ruokailtuamme, menimme levolle. Laura oli salaperäisen, mutta voitonvarman näköinen, ja luulin jo hetkisen, että tulinen puolalainen luutnantti oli ehtinyt tehdä rakkaudentunnustuksen Pohjolan kylmälle ja oikulliselle tyttärelle. En tiennyt Lauran suunnitelmia, ja tästä tietämättömyydestä johtui, että seuraavana päivänä jouduin seikkailuun, minkä rinnalla seikkailuni Danzigissa oli melkoisen vaaraton.
Aamu valkeni kirkkaana ja sateettomana, kun lähdin kaupungille ennen naisten ilmestymistä. Puolalainen luutnantti istui ruokasalissa ja nyökäytti minulle ystävällisesti päätään.
Ilma oli todella kaunis, ja kun kävi raitis tuuli, ei kaupungin ominaishajukaan tuntunut häiritsevän voimakkaalta. Saatoin niin ollen rauhassa harhailla ja tarkastella kaupunkia, jonka vaiheet maailmansodan ja sen jälkeisten melskeitten aikana ovat olleet sekä monet että merkilliset.
Kaupunki teki jotenkin ränsistyneen vaikutuksen. Näkyi, että se oli saanut kestää sotaa. Eivätkä mustakauhtanaiset ja kalottipäiset, sietämättömän likaiset juutalaiset suinkaan kohottaneet kaupungin ulkonaista vaikutusta, juutalaisissa on Vilnankin kysymyksen ydin, tuon kysymyksen, jossa kaikki tavallaan ovat oikeassa ja kaikki väärässä, Puola vedotessaan eittämättömään historialliseen oikeuteensa ja kansanäänestykseen, Liettua siihen, että Liettua ilman Vilnaa on mahdoton. Nykypäivien Liettua tarvitsee Vilnaa, se on selvä, yhtä selvä kuin se, että historiallisesti Vilna kuuluu Puolaan, niinkuin Puolan ja Liettuan historia on käsi kädessä kulkenut, ja yhtä selvä kuin se, että kansanäänestys ei ollenkaan sovi Vilnan alueeseen. Puolalaisia on huomattavasti, samoin maaseudulla liettualaisia, mutta äänestyksen tulos ei riipukaan näistä, vaan juutalaisista, joilla ei ole kansallisuutta eikä isänmaata siinä merkityksessä kuin muilla kansoilla. Juutalainen äänestäisi sen mukaan mistä luulisi enimmin hyötyä tulevan.
Kysyttyäni sain tietää kenraali Zeligovskin majailevan vanhassa aatelispalatsissa, missä myöskin Napoleon aikoinaan oli pitänyt asuntoa, vastapäätä Vilnan yliopistoa. Arvelin kuitenkin aivan oikein, ettei aika ollut vielä sovelias tervehdyskäynnille ja senvuoksi, harhailtuani tarpeeksi kaupungilla, palasin hotelliin. Ryhdyin kirjoittamaan matkakuvausta enkä huomannut ollenkaan ajan kulumista.
Yhtäkkiä temmattiin huoneeni ovi auki ja Edit syöksähti sisään. Näin hänen kasvoistaan, että jotakin oli tapahtunut.
"Laura!" läähätti Edit ja vaipui tuolille.
"Mitä?"
"Laura on joutunut vangiksi."
Edit painoi sydänalaansa kuin teatterilavalla.