Tartuin mökin oveen. Se oli lukitsematon ja niin astuin sisään. Hengityksestä kuulin, että sisällä oli ihminen. Väläytin äkkiä sähkölamppuni sädekehän huoneeseen. Yritys oli onnistunut, olkien päällä lattialla virui Laura, ei erikoisemman onnettoman, mutta hiukan väsyneen näköisenä, kun taas pienellä penkillä seinän vierustalla makasi sotilaspukuinen henkilö käsivarsi siteessä. Oliko Pan Twardowski haavoittunut?
Sähkövalo sokaisi Lauran silmät eikä hän tuntenut minua, ennenkuin, varomattomasti kyllä, sytytin pöydällä huomaamani kynttilän.
"Hyvä Jumala, Taksi! Sinä täällä!"
Niin vilpittömän riemuista huudahdusta ei olemukseni milloinkaan ennen ollut kyennyt herättämään Laurassa. Se oli minulle yllätys, mutta aivan tyrmistyin, kun mielenpurkaus ei pysähtynyt tähän, vaan tunsin äkkiä Lauran käsivarret kaulassani. Silmänräpäyksessä huomasin, että Laura oli itkenyt, ja kaikki vahingoniloni katsoi samassa hetkessä. Hitto vie, Laura oli soma siinä kynttilän lepattavassa valossa, tukka hiukan epäjärjestyksessä, silmissä kyynelten jäljet, mutta kaikesta huolimatta niin raikkaana, reippaana ja tuoreena. Silmänräpäyksessä, mitään ajattelematta, mitään punnitsematta, alkuihmisen raa'alla väkivallalla ja hillitsemättömällä vaistolla, niinkuin sitten erittelin toimintani vaikuttimet, puristin Lauran rintaani vastaan ja painoin huuleni hänen hyvinmuodostuneille kosteille huulilleen. Eikä Laura vastustanut, vaan hänen huulensa painautuivat — niin minusta tuntui ainakin, vaikka Laura väitti sitä sitten itserakkaudeksi ja keksinnöksi — minun huuliani vastaan.
Olin saanut palkintoni, jos tätä palkintona saattoi pitää, ja Laura samalla rangaistuksensa.
Parin hetken kuluttua aukeni ovi ja kapteeni astui sisään, kumartaen kohteliaasti Lauralle. Pan Twardowski oli myös herännyt ja silmäili hämmästyneenä ympärilleen. Kapteeni selitti nopeasti tilanteen. Raunioissa piileskellyt partio oli antautunut ilman vastustusta ja oli aseista riisuttuna ja vartioituna siellä.
Mutta pääasia sitten: paperit.
Kysyin Lauralta, missä hänen käsilaukkunsa oli.
"Kas tässä!" vastasi hän ojentaen kapineen minulle. Aukasin sen nopeasti, mutta siellä ei ollut mitään.
"Onko sinulta kukaan vaatinut käsilaukkua nähtäväkseen?"