On kaksi Varsovaa, vanha ja uusi, nykyaikainen komeine liikepalatseineen, leveine katuineen, ihanine puistoineen, ja vanha vuosisataisine kapeapäätyisine taloineen, ahtaine, tunnelmallisine kujineen, joilla auton on vaikea puikkelehtia, joitten varrella pikkukäsityöläiset harjoittavat ammattiaan kuten satoja vuosia sitten puolittain kadulla, missä on sekä likaa että tunnelmaa. Molemmat ovat kauniit, sillä molemmat ovat aitoja, sekä nykyajan viivasuorat liikepalatsit että romaanilais- ja goottilaistyyliset antiikkitalot tammiportteineen ja lyijyikkunoineen, joitten kaiverrukset, veistokset ja koristukset monasti ovat todellisia taideteoksia, pikku helmiä, tosin lian ja tomun peittämiä, mutta tarkkaavan silmän nautittavia siitäkin huolimatta.
Ajoimme Varsovan pääkatua, leveää, osittain puulla laskettua bulevardia, leveää ja hienoa, ohi julkisten rakennusten, muistomerkkien ja puistojen, kunnes auto pysähtyi kaupungin suurimman ja komeimman hotellin, "Bristolin" eteen, missä talossa maailmansodan aikana molempien sotivien puolten suuret rintamaesikunnat olivat majailleet, jättäen jälkensä kaikkeen, punaisiin samettimattoihin, laudoituksiin ja koristeihin, niin että vain hohtavan sileä marmori, pylväitten kultaus ja kristalliseinät eivät olleet vaurioita kärsineet.
Bristol osoittautui ensiluokkaiseksi hotelliksi suomalaisenkin mielestä, mikä on jo sangen paljon, sillä vaikka me eräissä suhteissa luulemme maastamme ja oloistamme hyvinkin vaatimattomia, ei siihen ole mitään syytä. Järjestys ja siisteys parhaimmissa hotelleissamme on malliksikelpaavaa. Siistiydyimme perusteellisesti pitkän rautatiematkan jälkeen ja laskeuduimme sitten kaikki alas komeaan ruokasaliin, minkä ikkunat olivat ihanaan etelämaiseen pihapuistoon päin. Kansainvälisyys ruokasalissa oli täydellinen, kaikki eurooppalaiset kielet kaikuivat korvaamme, ei tosin suomi, mutta pian sekin sekottui ääntensorinaan. Aamiainen oli sekä hyvä — puolalaiset ovat tunnetusti herkkusuita — että kallis. Puolan markka osoittaa tunnetusti itsepintaista pyrkimystä neuvostoruplan rinnalle. Sinne on vielä matkaa, mutta huimaava on jo ero meidänkin vaatimattomaan markkaamme nähden.
Minä olin nyt kerta kaikkiaan päässyt seikkailujen makuun enkä tahtonut hellittää. Kenraali Nagelkopfin kanssa täytyi välit selvittää. En epäillyt ollenkaan, etteikö hän olisi jo Varsovassa. Hänellähän oli nostettava täältä kunnioitettava summa bolshevikien kultaa. Ja suuriruhtinas Ivan Ivanovitsh ja salaneuvos Matvei Matvejevitsh olivat kai myöskin täällä. Minun mieltäni kiinnitti tavattomasti heidän toimensa. Jozef Gurnicki oli antanut minulle osoitteensa ja päätin turvautua häneen. Kun hän oli pyytänyt myöskin seuralaisiani käymään luonaan, tein ehdotuksen, minkä naisellinen esivaltani hyväksyi. Istuuduimme autoon ja neljännestunnin kuluttua olimme perillä. Diplomaatti asui ensi kerroksessa, komeassa vanhanaikaisessa talossa jäykkine ikkunariveineen ja livrèpukuisine ovenvartijoineen. En ollut ollenkaan varma, tapaisinko hänet, mutta onni suosi meitä ja viiden minuutin kuluttua istuimme kaikki hänen ylellisen aistikkaasti sisustetussa vierashuoneessaan. Hän ja hänen puolisonsa ylläpitivät keskustelua aitopuolalaisella kohteliaisuudella ja joustavuudella ja Editinkin kasvoilta katosi tuo "riutuva" ankeus. Pujahdimme ennen pitkää diplomaatin työhuoneeseen.
"Onnittelen!" lausui hän sydämellisesti ja ojensi kätensä. "Te hoiditte asian mainiosti."
"Te tiedätte jo?"
"Oh, siinä ei ole mitään ihmeellistä, meidän täytyy sellaiset asiat tietää aikanaan. Entäs nyt?"
"Niin, entäs nyt?" kertasin.
"Kenraali on kaupungissa", sanoi puolalainen.
"Todellakin, oletteko tavannut hänet?"