Puolalainen silmäsi kummastuneena.
"Uskaltaisiko hän?"
Nauroin vilpittömästi.
"Luulisin todella, että hän uskaltaisi paljon enemmänkin."
Palasimme molemmat vierashuoneeseen ja yhdyimme vilkkaaseen keskusteluun. Katsoin vihdoin ajan tulleeksi hyvästellä ja ennenpitkää kävelimme Varsovan kaduilla. Palasimme syömään päivällistä hotelliin, ja kun Edit senjälkeen ilmoitti lähtevänsä hiukan lepäämään, katsoin tilaisuuden sopivaksi keskustella Lauran kanssa. Menimme molemmat puutarhaan pienen sivupöydän ääreen ja tilasimme virvokkeita, erinomaista puolalaista mustaa kahvia ja leivoksia.
"Haluatko seikkailla?" kysyin Lauralta. Uteliaisuus leimahti hänen silmissään.
"Miksikä ei", vastasi hän pitkitellen. Hän muisti kai moniaita epämiellyttäviä hetkiään liettualaisten vankina ollessaan.
Sytytin savukkeen ja aloin kertoa. Lauran mielenkiinto pysyi herpaantumattomana koko ajan. Kohosin hänen silmissään varmastikin pari astetta. Sillä loppujenkin lopuksi on nainen aina nainen ja sellaisena rakastaa romantiikkaa, hämärää ja seikkailuja, vaikka olisikin päivänvalolla innostunut kansantalouteen ja yhteiskunnallisiin kysymyksiin. Raha, asema, oppi, viisaus, henkevyys, taide ei ole mitään romantiikan rinnalla naisen mielestä, romantiikan, johon sisältyy salaperäisyyttä, odottamattomuutta, jännitystä ja ennen kaikkea vaihtelua.
Laura ei suinkaan ollut poikkeus, kaukana siitä. Hänen temperamenttinsa oli paljon kiihkeämpi ja vilkkaampi kuin hän tahtoi myöntää, paljon vähemmän objektiivinen kuin olin uskaltanut odottaakaan. Innokkaasti hän antautui kanssani pohtimaan pienen seikkailumme suunnittelua. Hän tuli luottavaiseksi ja kohteli minua tasa-arvoisena, suhde, mikä hänelle ei aikaisemmin ollut mieleenkään juolahtanut.
Päätimme pujahtaa seikkailemaan ennen Editin heräämistä. Soitin senvuoksi hra Gurnickille ja pyysin häntä lähettämään meille oppaan juutalaiskortteliin. Puolisen tuntia odotettuamme opas saapuikin, pieni vilkas poikanen, aito suurkaupunkilaislapsi pikkuvanhoine sananparsineen ja ilmeineen.