"Viisikymmentä tuhatta, tässä on kuitti", virkkoi hän juutalaiselle.
Kului ehkä minuutti, minkä jälkeen Pankki-Israel helisytti avaimia.
"Hyvä on", vastasi hän ja kuulin, että hän avasi kassakaapin. "Niin, mutta minulla olisi teille ehkä jotakin", lisäsi hän sitten.
"Nimittäin mitä?" kysyi kenraali.
"Paperi, oikein hyvä ja kallis paperi. Ostin sen pari päivää sitten."
"Antakaahan kun katson."
Kassakaappi avattiin, kuulin paperin kahinaa ja sitten tuli hiljaisuus.
Kenraali nähtävästi luki myymääni paperia.
"Paljonko maksaa?"
Hymyilin, kuullessani juutalaisen mainitsevan hinnan. Se oli täsmälleen sama kuin mitä minä olin ensin pyytänyt. Kenraali mutisi jotakin itsekseen. Sitten he alkoivat tinkiä ja tätä tinkimistä, mihin verraten omani oli ollut taitamatonta tuherrusta, kesti joukon yli puoli tuntia. Aloin tulla levottomaksi, Laura ulkona hätäili jo varmasti. En voinut olla tuntematta vilunväreitä ajatellessani hänen oleskelevan ahtaalla pimeällä kujalla rikollisessa juutalaiskorttelissa, yksinään ja turvattomana. Pieni oppaamme ei voinut häntä vähimmässäkään määrin auttaa, jos niikseen tuli.
Pankki-Israel piti hyvin puolensa ja ansaitsi muutamassa hetkessä varsin kunnioitettavan välityspalkkion.
"Hyvä on", sanoi kenraali lopuksi. "Suostun kauppaan, kuitenkin niin, että loppusumman ja lisäksi kymmenentuhatta, mitkä nyt sattumalta tarvitsen, suoritan myöhemmin. Tehän tiedätte minut, että minulta saatte velkani yhtä varmasti kuin nyt itse tässä kaupassa voititte ainakin 50 %."