"Amos Andrejevitsh, onko teillä rahaa?"
Kenraali kumartui kohteliaasti, mutta pudisti päähän.
"Ei ole, paras Ivan Ivanovitsh, mutta minun — tarkoitan meidän — täytyy saada rahaa millä keinoilla tahansa."
Matvei Matvejevitsh oli samaa mieltä ja hän oli valmis kiitollisuudella tarkkaavasti kuuntelemaan jokaista järkevää ehdotusta tämän päämäärän saavuttamiseksi. Kenraali ei tiennyt, että hänen sanoillaan tulisi olemaan, ellei nyt maailmanhistoriallinen niin ainakin historiallinen merkitys, Ivan Ivanovitsh ei aavistanut, että hänen kädessään oleva lasku johtaisi merkillisesti kansainvälisiin selkkauksiin. Matvei Matvejevitsh ei tietysti aavistanut mitään. Hän ei yleensä milloinkaan aavistanut mitään, lukuun ottamatta ruoka-ajan lähestymistä.
Kenraali mietti. Häntä kiukutti. Hänellä oli monta rautaa tulessa, paljon enemmän kuin Ivan Ivanovitsh olisi mielikuvituksensa ollessa villimmilläänkään saattanut otaksua ja enemmän kuin kenraali olisi tahtonut vihjaistakaan, mutta niille kaikille yhteistä ja ikävää oli se, etteivät ne vielä olleet tarpeeksi kuumia. Ivan Ivanovitsh Matvei Matvejevitsheineen ja Saskoineen oli myös yksi rauta kenraali Amos Aron Nagelkopfin tulessa, tällä kertaa sellainen, ettei kenraali tahtonut päästää sitä käsistään.
Mutta tilanne oli pulmallinen. Kenraalilla oli kyllä rahaa maksaa tuo kirottu lasku, mutta sitten hän jäisi aivan ilman pääomaa eikä hän sellaista mitenkään uskaltanut. Ei kävisi myöskään päinsä antaa Ivan Ivanovitshin, tsaariehdokkaan ja erään emigranttiryhmän toivon ja uskon joutua häädetyksi hotellista.
Kenraali nousi.
"Odottakaa! Minä käyn kaupungilla ja koetan tehdä voitavani. Tulen ennen kello kuutta. Näkemiin."
Kenraali poistui. Sekä Ivan Ivanovitsh että Matvei Matvejevitsh jäivät makaamaan nojatuoleihin, uskaltamatta ajatella ja uskaltamatta olla ajattelematta.
Ihmeellinen oli sattuma: kenraali ei poikennut huoneessaan eikä tietänyt mitään erään kylläkin rakkaan, mutta vähemmän toivotun vieraan saapumisesta. Hän näki eräässä kulmauksessa puolalaisen asiamiehen, pan Jozef Gurnickin ja seurasi tätä aina siihen saakka, kun tämä meni Suomen konsulaattiin, mutta ei nähnyt eikä aavistanutkaan minun läsnäoloani ja sitä, että olin huomannut hänen huomanneen Jozef Gurnickin. Ja kuitenkin tällä huomiollani oli melkoiset seuraukset sekä itselleni että kenraalille, jatkoin matkaani, sivuutin kenraali Nagelkopfin, joka odotti vastapäisellä puolen katua ja menin myöskin Suomen konsulaattiin.