"Onko kaikki hyvin?" En voinut mitään sille, että ääneni värähti. Laura tuntui uupuneelta ja voimattomalta, mutta hän hymyili kuitenkin.
"Kaikki hyvin, mutta mistä ihmeestä keksit tulla tänne?"
"Kerron myöhemmin, mutta miten jouduit tänne?"
"Pujahdin piiloon kenraali Nagelkopfia tähän porttikäytävään. Silloin äkkiä tunsin, kuinka paksu huivi heitettiin kasvoilleni, käsivarret kiertyivät ympärilleni ja ennenkuin ehdin ajatellakaan vastarintaa, minut oli jo tuotu tänne kellariin. Miehet penkoivat taskuni ja käsilaukkuni ja kyselivät minulta omituisia asioita poliiseista ja sellaisista, mutta en tietenkään osannut vastata mitään. Luulen melkein, että he olivat erehtyneet luulemaan minua joksikin toiseksi."
Talutin Lauran toiseen huoneeseen.
"Kenraali!"
Amos Aron Nagelkopf kumarsi kohteliaasti.
"Osat ovat taas hiukan vaihtuneet, hyvä neiti!"
Meillä ei kuitenkaan ollut aikaa pitkiin selvittelyihin. Tutkimme miesten taskut ja löysimme perin viattomilta näyttävät "työkirjat", mitkä kenraali selitti juuri haetuiksi jäsenkorteiksi. Naulakossa riippui joukko juutalaishalatteja. Vedimme ne muitten vaatteitten ylle, painoimme kalotit päähän ja paranneltuamme ulkoasumme parhaamme mukaan me hämärässä saatoimme olla tulokseen tyytyväisiä. Me muistutimme erehdyttävästi niitä tuhansia ja taas tuhansia mustatakkeja, joita koko kortteli oli tulvillaan, Jozef Gurnicki kirjoitti kenraalin sanelun mukaan pienen tiedonannon, joka annettiin Lauralle. Ellemme määrätyn ajan kuluttua palaisi, olisi Lauran jätettävä tuo tiedonanto poliisille. Tarkastimme vankiemme siteet, niin että saatoimme olla varmat heidän pysymisestään huoneessa ja lähdimme sitten kaikki ulos. Kenraali sulki oven ja jätti avaimen Lauralle.
Pieni oppaamme odotteli uskollisesti kadulla. Jätimme Lauran hänen haltuunsa ja sanoimme hyvästit. Laura lähti hotelliin ja me taas jatkamaan seikkailuamme.