"Ne kaksi, jotka saavat suurimman silmämäärän, joutuvat suorittajiksi", ilmoitti puheenjohtaja.
Arpominen alkoi. Naamioista huolimatta tunsin, että miehet olivat kiihtyneitä. Palkkio mahtoi olla huimaava, mutta tehtävän vaarallisuus oli myös ilmeisen selvä: pieninkin epäonnistuminen merkitsi hengen menettämistä.
Kuitenkin miehet heittivät. Seurasin jännittyneenä. Kolmas heittäjä sai kuusi ja kuusi, pari heitti neljä ja viisi ja neljä ja neljä. Hätkähdin, kun kenraalikin tarttui noppiin. Tosiaankin, olihan meidänkin susien joukossa ulvottava susien lailla. Kenraali sai vain kaksi ja kolme, Gurnicki yksi ja kuusi ja silloin oli minun vuoroni. Heitin huolettomasti, mitään ajattelematta, mutta toiselta puolen kauhistuin, toiselta puolen olin purskahtaa nauruun.
Kuusi ja viisi! Olin saanut toiseksi korkeimman silmämäärän ja joutuisin siis aktiiviseksi murhayrittelijäksi.
Olipa se heitto, jota en ollut odottanut.
Alkoi yleinen keskustelu. Suunnitelman yksityiskohdat punnittiin kaikesta huolimatta uudelleen. Maa poltti jalkojemme alla kuvaannollisesti puhuen. Emme voineet keskenämme keskustella, mutta jokaisella oli vain yksi ajatus, päästä lähtemään mitä pikimmin varoittamaan ja ehkäisemään tuhotyötä. Toinen puoli suunnitelmasta oli kyllä jo ehkäisty, sillä kun toisen yrityksen suorittaminen joutui minulle, ei siitä ollut sen enempää vaaraa. Mutta pääyritys oli vielä jäljellä.
Mies, joka oli heittänyt nuo kohtalokkaat kuutoset, oli pitkä ja laiha.
Kasvot, sikäli kuin niitä näkyi naamion takaa, olivat kalpeat.
Juutalainen hän ei ollut, vaan luultavastakin puolalainen, fanaattinen
intoilija.
Kauhistuimme, kun hän viimein nousi ja lähti, erään toisen seuratessa.
"Kas niin, on jo aika teidänkin!" virkkoi puheenjohtaja vilkaisten minuun. Nousin nopeasti ja riensin ovelle. Näin, että kenraali ja Gurnicki seurasivat ilmitulon uhallakin minua. Mutta kukaan ei sanonut mitään. Nousimme kahvilaan ja riensimme kadulle. Oli jo varsin pimeä. Kadun kulmassa kuulin äkkiä moottorin sätkytystä.
"Auto!" huudahti kenraali ja kirosi. Murhaaja oli tietenkin noussut odottavaan autoon. Juoksimme kulmaan kaikin voimin, mutta sinne saavuttuamme oli auto jo liikkeellä ja kiiti hyvää vauhtia kapealla kujalla.