"Mutta olkaa huoletta! Minä en vaadi teitä tilille rikoksesta, jos te teette, mitä minä pyydän. Minä tarvitsen rahaa."
"Tietenkin!" virkkoi tohtori jo tyynemmin. Hän tunsi virkaveljensä ja tiesi rahan arvon heidän silmissään. Tuntematon oli siis yksinkertainen kiristäjä. Hänestä voitaisiin niin ollen selvitä. Tohtori päätti tinkiä.
"Mistä te päätätte, että tietenkin! Älkää luulko mitään ennen aikoja!
Teillä ei ole oikeutta minua loukata!" puhui Hoper harmistuneena.
"Hyvä on! Määrätkää summa!" lausui tohtori kylmästi.
"Minä selitän hiukan. Minä satuin olemaan silloin Cailwayssa, kun puheenjohtaja soitti minulle New-Yorkista, että oli otettava jalat alle. Minä nousin samaan junaan kuin tekin, sillä halusin välttää tuttavuutta ameriikkalaisten vankiloitten kanssa. Mutta minulla ei ole rahaa. Olen käynyt junassa kaikissa vaunuissa, mutta missään en löytänyt tovereita. Tulin viimein tänne ja tunsin teidät. Arvasin teidän olevan pakomatkalla, kuten levoton käytöksenne on sen todistanutkin. Tarvitsen ainoastaan 20,000 dollaria, jonka pikkusumman suvainnette suorittaa minulle", selitti ameriikkalainen.
Tohtori naurahti ilkeästi.
"Hahhaa, te olette erehtynyt! Minä en ole mikään tohtori Ralphston, mutta nyt tiedän, että te olette joku bolsheviikki. Te olette vuorostanne minun käsissäni. Huomaan teidän olevan vasta-alkaja kunnioitettavalla alallanne. Siis, jos haluatte säilyttää vapautenne, niin poistukaa seuraavalla asemalla junasta. Minä annan teille etumatkaa, sillä en halua antautua epämiellyttävyyksille alttiiksi. Ymmärrättekö?"
"En ollenkaan", naurahti Hoper ja lisäsi äänellä, joka ei sallinut vastaväitteitä: "Neuvoisin teitä jo viimeinkin lopettamaan ilveilyn, joka ei minua petä. Minä tiedän, mitä tiedän ja sen ainakin, ettette uskalla turvautua poliisiin. Siis, suostutteko pikku ehdotukseeni?"
"Näin hetikö?"
"Kas niin, nyt alamme ymmärtää toisiamme. Seuraavalla asemalla suoritatte summan minulle, sillä nyt on täällä muita. Onhan meillä vallankumouksellisilla kaikki yhteistä", lisäsi salapoliisi pilkallisesti.