Bolsheviikki huokasi helpoituksesta. Hän veti esiin kellonsa, ja tuskin huomaamaton hymynväike kulki kasvojen yli. Cotter tarkasti syrjästä.

"Milloin lähtee juna?" kysyi Kivinen.

"12.30", vastasi hra Nosowkin.

"Siis: klo puoli 10 on kahden auton oltava täällä. Ajamme 'vallankumoustehtaalle'. Kahdessa tunnissa ehdimme luultavastakin järjestää asiat siellä. Vankila on matkan varrella asemalle mentäessä. Toinen auto saa käydä hakemassa mr. Audhonin. Aikaisemmin emme voi tunkeutua vankilaan, sillä muutoin voi kaikki tulla ilmi ennen aikojaan. Hyväksytäänkö ohjelma?" kysyi Kivinen.

"Hyväksytään", kuului yksimielinen vastaus.

"Nyt siis, herra Nosowkin, saatte siirtyä tänne viereiseen huoneeseen. Ikkunat ovat vanhaa tukevaa tekoa. Pakoyritys päättyy lyhyeen." Koskela ohjasi bolsheviikin sivuhuoneeseen.

Alettiin neuvotella suunnitelman yksityiskohdista ja jokainen teko ja tilanne punnittiin tarkoin. Kaikki oli asetettava yhden kortin varaan, mutta rohkeuteen ja päättäväisyyteen yhtyi toiselta puolen äärimmäinen varovaisuus ja harkinta. Sattuman osaa oli vähennettävä mahdollisimman paljon.

Mary seurasi jännittyneenä miesten keskustelua. Hän tunsi siirtyneensä aivan uuteen maailmaan. Miehet tuossa vierellä keskustelivat ja väittelivät tyynesti ja kylmästi, aivankuin olisivat järjestäneet huvimatkaa, yrityksestä sellaisesta, että Mary ei olisi saattanut uskoa kenenkään uskaltavan moiseen ryhtyä. Varmuus ja harkintaan perustuva itsetietoisuus ilmeni jokaisessa sanassa, ja vähitellen alkoi se vaikuttaa Maryynkin. Hänkin alkoi ensin toivoa ja sitten uskoa. Juuri niin oli käyvä eikä toisin, ja siksi juuri, että seikkailijat niin tahtoivat ja niin olivat päättäneet. Isänkin pelastaminen näytti nyt enää vain ajankysymykseltä. Mary teki musertavia vertailuja näiden miesten ja n.s. valkoisten venäläisten välillä, jotka huokailivat ja itkivät, mutta alistuivat, eivätkä uskaltaneet ryhtyä mihinkään. Lännen miehet eivät leikkineet kohtalon kanssa, vaan koettivat sitä ohjata, kulkivat vaaraa kohti avoimin silmin, mutta valmiina joka hetki väistämään, jos kohta ei peräytymään.

Mary valmisti teen, seikkailijat ottivat esiin eväitään, ja tuotapikaa oli katettu maukas ja viekoitteleva illallispöytä. Herra Nosowkin kutsuttiin aterialle. Leikki ja pilapuheet sinkoilivat, mutta Mary huomasi, että Koskela parikin kertaa vaistomaisesti koetti taskuaan, jossa hänellä oli ase. Oli oltava varuillaan. Lämmin kiilto ilmestyi Maryn silmiin, kun hän kumartui Koskelan puoleen ja kuiskasi:

"Luuletteko, että se onnistuu?"