"Milloin olette asettaneet koneet räjähtämään?" kysyi herra Nosowkin arasti.
"Voimmehan senkin sanoa, jos tahdotte tietää. Vasta kello yksi, sillä haluamme päästä kaupungista kaikessa rauhassa. Ne ovat pieniä ja itse asiassa jotenkin vaarattomia. Ne särkevät kyllä koneet ja sytyttävät kunnollisen tulipalon, joka onkin pääasia. Eivät edes punakaartilaisvartijat tuossa ulkona vahingoitu."
"Paljonko kello on?" uskalsi bolsheviikki jälleen kysyä.
"Muutamia minuutteja vailla yksitoista", vastasi Koskela kummastellen herra Nosowkinin hermostumista, joka kävi yhä ilmeisemmäksi.
Kaikki hätkähtivät äkkiä, kun hiljaisuuden katkaisi pitkä ja terävä puhelinsoitto. Herra Nosowkin yritti rynnätä pystyyn, mutta Koskelan mauseri rauhoitti. Kivinen sieppasi kuulotorven. Koskela tähtäsi bolsheviikkia.
"Halloo!" huusi Kivinen ja mainitsi oman numeronsa, joka oli aparaatin yläpuolella.
Hän kalpeni ja kuunteli jännittyneenä. Huoneessa ei kuulunut hiiskaustakaan.
"Herra Nosowkin?… ei, hän ei ole vielä täällä… halloo, kuinka?… onko tohtori Ralphston?…"
Seikkailijat hätkähtivät, ja se leimuava silmäys, jonka Koskela loi syyllisen näköiseen bolsheviikkiin, ei ennustanut hyvää.
Kivinen jatkoi.