"Sikäli kuin saatoin päätellä äänestä, menetti hän kokonaan malttinsa. Ilmoitin, että hänen pitää heti huomenaamulla matkustaa Norjaan. Esiinnyin yhtenä salakuljettajana ja vahvistin sen kertomuksen, jonka neiti Riger sai kuulla jo meiltä. Pidättelin häntä puhelimessa niin kauan kuin jaksoin. Kai aika riitti?"
"Kyllä se riitti, mutta ei ylikään jäänyt. Pujahdin huoneeseeni samalla hetkellä kun neiti Riger alkoi nousta portaita. Selvä on! Lähdetään!"
Auto lähti liikkeelle kohti Norjan rajaa. Kivinen järjesti prinssin miljoonat sopivammin taskuissaan.
16.
Leikistä on maksettava leikin hinta.
Tullipuomin luona auto pysähdytettiin. Se ja matkustajat joutuivat perusteellisen tutkimuksen ja tarkastuksen alaisiksi. Sanomalehtimiesten passit olivat kuitenkin täydellisessä kunnossa, Jorrenkin, sillä tukholmalaisen suurlehden reportterina hänellä oli aina varalla passi naapurimaihin. Autoon kohdistivat tullivirkailijat sensijaan suuremman huomion, kuitenkin ilman tulosta, sillä prinssin miljoonat olivat hyvässä piilossa sinkkilaatikossa, joka vuorostaan oli yhdessä bentsiinisäiliössä. Jännittyneesti katseli Kivinen, kun virkailijat avasivat säiliön, mutta hämärä esti huomaamasta, ettei säiliön näennäinen pohja ollutkaan todellinen, vaan jalokivilaatikon kansi.
"Selvä on!" julisti virkailija, ja matkustajat kiipesivät autoon, joka verkalleen lipui pitkin tietä rajaviivalle. Sen toisella puolen oli taas tutkimus ja tarkastus, mutta sanomalehtimiehet selvisivät täällä yhtä hyvin kuin Ruotsissakin. Kivinen nosti hattuaan, ja auto hurahti täyteen vauhtiin. Oltiin Norjassa, ja edessä aukeni leveä ja kova tie kesäyön varjottomassa valaistuksessa. Auton kumit suhisivat pehmeästi, ja ilma soi korvissa.
He ajoivat koko yön. Parissa pikkukaupungissa täytettiin bentsiinisäiliöt ja muutettiin pari kumia sekä ruokailtiin, ja sitten uudelleen matkaan. Sivuutettiin Kristianiaan johtava maantie ja rautatie ja ohjattiin Skagerrakin rautatielle. Tie oli leveä ja hyvä, mutta kiemurteleva, nouseva ja laskeva, ja väliin sai auto kiivetä ylös, vähin liukua pitkissä kierteisissä alamäissä varovaisesti ja hitaasti. Kun tie puikahti rannalle, levisi etelässä näkyviin sumuharsoinen, suolatuntuinen, vihertävä Skagerrak ärjyvine maininkeineen, ja jossakin kaukana sen takana Atlantin rannaton ulappa.
Aamupäivällä ohjasi Jorre auton taitavasti pieneen huvila- ja kylpypaikkaan pitkän, suojaisen lahden poukamaan, jonka vesi kahden korkean ja pitkän kallioniemen välissä lepäsi melkein tyynenä, rantahyrskyjen pauhatessa niemen nenässä ja roiskuttaessa vaahtoa alati kosteille rantakiville. Harmaat punatiilikattoiset pikku talot olivat sopeutuneet vuorien rinteille, ja niiden välissä kiemurtelivat kävely- ja ajotiet. Kauppalan toisessa laidassa oli kirkko, toisessa hotelli komean puutarhan keskellä, ja leveä valtatie johti alas rantaan kasinolle ja kylpylaitokseen sekä sieltä parin kolmen kilometrin päässä olevalle rautatieasemalle. Paikka oli eristetty ja yksinäinen ja kuitenkin mitä läheisimmässä yhteydessä suurten keskusten kanssa, sinne pääsi sekä rautateitse että laivalla, joten se oli kuin luotu pienten — eikä aina niin pientenkään — seikkailujen näyttämöksi, joita nykypäivien maailma kihisee yhtä täynnä kuin kevätlammikon vesi pikkueläviä, vaikka syrjäinen niiden havaitsemiseksi tarvitsee mikroskooppisen tarkkaa huomiokykyä, keksiäkseen noiden huolettomien ja elämäniloisten ihmisten joukosta seikkailudraamojen tai -komedioitten näyttelijät, sankarit ja tahdottomat statistit.
Sanomalehtimiehet tiesivät, että Kuststadin lentokoneseikkailu tulisi päättymään tässä kauppalassa, kaikessa hiljaisuudessa, mutta tavalla, jota sen näyttelijät eivät seikkailuun ryhtyessään olisi voineet mitenkään edes uneksia. Suomalainen sanomalehtimies oli nyt lopullisesti kypsyttänyt suunnitelmansa, tai oikeastaan kaksi suunnitelmaansa. Hän panisi ne täytäntöön. Ja neiti Riger saisi leikistään maksaa leikin hinnan.