Seikkailijat ohjasivat auton hotellin edustalle ja astuivat maahan. Auto vietiin vajaan, ja sanomalehtimiehet nousivat leveitä, ilmavia portaita pitkin hotellin vastaanottohuoneeseen, tilaten itselleen huoneen. Heidät ohjattiin sinne. Kivinen tilasi aamiaisen huoneeseen, sillä likaisina ja pölyisinä pitkän automatkan jälkeen he eivät tahtoneet mennä alas ruokasaliin.
"Milloin saapuu Ruotsinjuna?" kysyi Kivinen tarjoilijalta.
"Kello 4.32."
"Varaatte kaksi huonetta lisää neidille ja hänen palvelijattarelleen.
Laittakaa auto asemalle vastaan."
Kivinen kuvasi neiti Rigerin ulkomuodon, ja Jorre hymähteli itsekseen.
Mitähän seikkailijatar sanoisi saavuttuaan?
"Mutta muistakaa, ettette mainitse meistä mitään, jos neiti sattuisi jotakin kysymään. Sanotte vain, että teille on tullut määräys. Muuten, herättäkää meidät siinä puoli neljältä, joka tapauksessa ennen junan tuloa. Oletteko ymmärtänyt?"
Tarjoilija kumarsi ja lupasi täyttää määräykset. Hänen poistuttuaan söivät automatkailijat hyvällä ruokahalulla aamiaisensa, riisuivat hiukan yltään ja ojentautuivat vuoteilleen levätäkseen muutaman tunnin ajan ja käydäkseen senjälkeen uusin voimin seikkailuihinsa.
Kivinen sytytti savukkeen, imaisi pari kertaa hienoa tuoksua sieraimiinsa ja vaipui horroksiin. Kello löi puoli kaksitoista.
He nukkuivat kolme ja puoli tuntia, sillä kello löi juuri kolme, kun Kivinen havahtui. Hän hyppäsi lattialle ja tunsi melkoisesti virkistyneensä. Herättämättä Jorrea hän peseytyi perusteellisesti kylmällä vedellä, siisti hiukan itseään ja tunsi taas olevansa kuin uusi ihminen.
Hän painoi soittokellon nappulaa, ja tarjoilija koputti ovelle, astuen sisään. Kivinen pyysi sanomalehtiä, ryhtyen sitten niitä lukemaan. Hän toivoi löytävänsä erään uutisen, joka vahvistaisi hänen otaksumaansa. Hän tutki lehdet tarkkaan, tarttui viimeiseen ja keksi kuin keksikin pikku-uutisten joukosta sen, jota oli etsinytkin. Se oli lyhyt ja melkein arvoton muille kuin hänelle: