"Mikäli olemme saaneet tietää, saapuu… ent. prinssi Kristianiaan lauantaina. Prinssi matkustaa yksityishenkilönä."
Kivinen pani lehden pöydälle ja vihelsi hiljaa. Neiti Riger kohtaisi siis prinssin huomenna ja luovuttaisi hänelle jalokivistä saamansa hinnan, nimittäin ensimmäisestä lähetyksestä. Toisen nahkalaukun sisällys oli Kivisen matkalaukussa. Sanomalehtimies ihmetteli vain, millä tavoin neiti Riger oli aikonut salakuljettaa jalokivet Ruotsista Norjaan.
Parinkymmenen minuutin kuluttua Jorrekin heräsi ja nousi ylös. Miehet ottivat hattunsa ja lähtivät ulos. Ilma oli ihana, ylhäällä suhiseva merituuli loi raikkautta, ja vuonokauppala loisti taloineen, puutarhoineen ja nurmikkoineen keskikesän heleydessä. He kulkivat puiden reunustamaa tietä pitkin asemalle päin, mutta pyörsivät takaisin ja menivät hotellin yläverannalle ollakseen läsnä, kun neiti Riger saapuisi hotelliin. Jos hän saapuisi ollenkaan? Kivinen oli kuitenkin melkein varma, ettei neiti Riger voisi toisinkaan menetellä.
Tilattuaan hiukan juotavaa he istuutuivat pöydän ääreen ja näkivät kauempana tiellä kaksi autoa tulossa hotellia kohti. Niiden ollessa lähempänä tunsi Kivinen toisessa vaunussa istuvan neiti Rigerin ja tämän palvelijattaren. Auto pysähtyi pääoven edustalle, ja matkustajat astuivat maahan. Solakkana ja notkeana neiti Riger lähti nousemaan portaita, mutta Kivinen oli huomaavinaan hänen kasvoillaan hätääntyneen ja harhailevan ilmeen.
Verannan ovi oli auki vastaanottohuoneeseen, ja molemmat miehet kuulivat aivan selvään siellä syntyneen keskustelun. Kivinen nautti kuin koulupoika pikku kepposensa onnistumisesta.
"Saanko kaksi huonetta", sanoi neiti Riger, ja hänen äänestään kuului halu päästä mahdollisimman pian yksinäisyyteen.
"Anteeksi", kuului ovenvartija sanovan, "mutta neidin nimi on luultavasti Riger?"
Tulija ei voinut pidättää huudahdusta.
"Niin… on kylläkin, mutta miten tämä on mahdollista?" sopersi hän kiihtyneenä.
"Meille on tullut määräys varata teille ja palvelijattarellenne kaksi huonetta", selitti ovenvartija.