17.
Se parhaiten nauraa, joka viimeksi nauraa.
Aamulla sanomalehtimiehet olivat Kristianiassa. Auton he jättivät hotelliin, veivät matkalaukkunsa huoneeseen ja lähtivät itse ulos kesäaamun valkeassa hämyssä kylpevään kaupunkiin.
Suurkaupunki ei nukkunut. Satamassa virkosi vähitellen työ, laivoihin alettiin nostattaa höyryä, samoin höyryvinttureihin, rautatieasemalta kulki tavarakuormia, kadunlakaisijat olivat toimessaan, ja heidän rantaan ehdittyään kuului jo veturin vihellyksiä satamaradalla. Ilma oli kirkas, hiukan kylmä, veden yllä leijaili huurua ja siellä täällä pisti sumusta esiin vain talojen yläosat ja kirkkojen tornit.
Sanomalehtimiehet kulkivat pitkin sataman reunaa, nauttien varhaisesta aamuhetkestä ja raikkaasta ilmasta.
"Milloinkahan prinssi saapuu?" kysäisi Jorre, katsoen samalla kelloaan.
Se läheni viittä.
"Laiva tulee kello kuusi aamulla, mutta me kai saamme tietää prinssin oleskelupaikan jostakin sanomalehdestä."
"Ei, me teimme tyhmästi, jättäessämme auton hotelliin. Voisimme odottaa siinä laivan tuloa, ja sitten seurata prinssiä hotelliin."
Kivinen mietti hetkisen.
"Ehkäpä niin onkin parasta. Meidän ei tarvitse ilmoittaa itseämme kenellekään. Ehdimmekö vielä hakea auton?"