"Voitte olla rauhassa siinä suhteessa", sanoi Kivinen kylmästi. "Meillä on tärkeämpää asiaa. Kuten kirjoitin nimikortilleni, on aikomuksemme selvittää hiukan Kuststadin juttua."
"Mitä ihmettä", huudahti prinssi. "Mitä tekemistä minulla on jonkun
Kuststadin jutun kanssa?"
"Anteeksi, teidän ylhäisyytenne, mutta siinä suhteessa ei vallitse mitään epäilyksiä. Luutnantti Karl Riger salakuljetti lentokoneella kaksi kertaa jalokiviä Kuststadiin, jossa ne vastaanotti hänen sisarensa neiti Elise Riger. Jalokivet olivat teidän ylhäisyytenne perhekalleuksia."
Prinssi oli Kivisen puhuessa käynyt kalpeaksi, hänen piirteensä jännittyivät, ja kuin huomaamattaan koetti hän saada auki kirjoituspöydän laatikkoa.
"Siis kysymyksessä on kiristys?" lausui hän hitaasti ja silmäsi ylenkatseellisesti sanomalehtimiehiä.
"Kyllä, tavallaan", vastasi Kivinen samaan äänilajiin. "Me aiomme teitä hiukan kiristää, mutta pyydämme, että jättäisitte pöytälaatikon ja siellä todennäköisesti olevan ampuma-aseen rauhaan. Me emme ole tulleet tänne sitä varten, ettekä te sillä tavoin asemastanne selviä."
Prinssi tempasi kätensä pois kuin pahanteosta tavattuna ja jäi istumaan aivan liikkumatta.
"Kas niin, ymmärrän asemani. Olen joutunut roistojen käsiin ja saan maksaa. Paljonko vaaditte?"
Kivinen tunsi poskiensa kuumenevan, mutta hän hillitsi itsensä. Prinssi saisi pyytää loukkauksensa anteeksi.
"Paljonko vaadimme? Ainoastaan kymmenen prosenttia."