"Tämä on ihanaa. Olen ensimmäistä kertaa purjehtimassa."
"Niinkö? Te olette siis sisämaan lapsi."
"Oikein päätelty."
"Odottakaas, minä koetan arvata kotipaikkanne", sanoi Kivinen. "Enhän ole tunkeileva?"
"Mitäpä siinä olisi salailemista."
"Siis: ensin nimi. Riger! Germaaninen: tanskalainen, ruotsalainen, norjalainen, englantilainen tai — saksalainen. Ristimänimenne vahvistaa otaksuman. Te olette saksalainen. Pohjoissaksalainen te ette ole, teissä ei ole pohjoissaksalaista flegmaattisuutta, te olette vilkas eteläisen auringon kasvatti."
"Tähän saakka ovat päätelmänne oikeita. Jatkakaa."
"Te olette kaupunkilainen, vieläpä suurkaupunkilainen. München! Ei, se ei sovi! Otetaanpa avuksi ulkomuotonne! Se paljastaa salaisuutenne, ja teidän yleinen esiintymisenne, käytöstapanne sekä makunne tekevät sen, ettei kotipaikastanne voi erehtyä."
Neiti Riger nauroi vallattomasti, ja hohtava hammasrivi loisti ruusuisten huulten välissä. Kivinen huomasi hänen silmissään vastustamattoman vaarallisen tulen, — noissa suurissa syvissä samettisilmissä. Hieno silkkiliina leijui tuulessa kilpaa kiharoitten kanssa, ja sanomalehtimiehen huomio pyrki väkisinkin kääntymään purjeitten hoitamisesta ja veneen ohjauksesta, kunnes leikillisen karkea huuto lähimmästä purresta herätti hänet todellisuuteen.
"Herra Kivinen, herätkää! Tahallinen päälleajo on laissa kielletty!" kirkui lennätinvirkailija, kun Kivisen vene kiiti suoraan toisen purren laitaa kohti.