Kivinen yhtyi nauruun ja käänsi veneen. Kun toinen pursi oli loitonnut, kietaisi Kivinen purjenuoran polvensa ympäri ja sytytti savukkeen.
"Ettekö usko, neiti Riger, että kykenen määrittelemään kotipaikkanne?" kysyi hän.
"En tietenkään. Johtopäätöksenne ovat loistavat, mutta ette saa minua niin helposti ansaan. Te koetatte hämmästyttää minut, niin että itse sanoisin."
"Lyöttekö vetoa?"
"Mistä vain!"
"Hyvä. Te saatte pyytää minulta mitä haluatte, jos minä joudun tappiolle, ja samoin minä teiltä, jos voitan. Kunniasananne, että vastaatte omantuntonne mukaisesti."
"Suostun! Saatte mitä tahdotte. Kättä päälle!" Neiti Riger ojensi kätensä, johon sanomalehtimies innokkaasti tarttui.
"Nyt sain teidät ansaan", sanoi hän.
"Älkää olko liian varma", nauroi neiti Riger. "Siis, missä on kotipaikkani?" Hän kumartui aivan lähelle sanomalehtimiestä ja katsoi tätä silmiin. Silkkiliina sipaisi pari kertaa Kivisen ohimoita, ja kullanloistavat kiharat koskettivat hänen otsaansa.
"Se on Wien!" sanoi Kivinen, ja hänen harmaat silmänsä olivat tiukasti kiinnitetyt neiti Rigeriin. Tämä huudahti, irroitti kätensä ja oikaisi vartalonsa, puhjeten vapauttavaan nauruun.