Pöytä, jota hän valaisi, oli katettu kahdelle hengelle: kaksi kahvikuppia, sokeriastia, leivoslautanen ja kirjaillun peitteen alla kahvipannu. Samassa silmänräpäyksessä selvisi Kiviselle, mitä oli tuoksu, jota hän oli ollut tuntevinaan jo ikkunasta sisään kiivettyään. Se oli tuoreen kahvin tuoksu, miellyttävä ja voimakas, mutta kun hän vasta tienristeyksessä oli heittänyt pois väkevän sikaarinsa, ei hän ollut tuoksua täysin vaistonnut.
Talossa oli ihmisiä.
Silmänräpäyksessä nämä mietteet välähtivät hänen mielessään, valo sammui, ja hän yritti nopeasti pujahtaa takaisin käytävään, kun samassa kuului napsaus ja koko huone tuli valoisaksi katossa riippuneen sähkölampun syttyessä, ja tuttu miellyttävä ääni lausui varmasti ja rauhallisesti:
"Tervetuloa, herra Kivinen!"
Sanomalehtimiehen käsi sukelsi salamannopeasti taskuun, hänen rajusti kääntyessään, mutta ojennettu browninki vaipui alas, kun hän näki, sähkönappulan luona seinään nojaamassa, tummaan aistikkaaseen iltapukuun pukeutuneen, veitikkamaisesti ja voitonriemuisesti hymyilevän neiti Rigerin.
"Te täällä?" huudahti Kivinen ihan suunniltaan.
"Niin", lausui neiti Riger hymyillen, niin että ihastuttavat hampaat tulivat näkyviin, "mitä ihmettelemistä siinä on? Anteeksi, minähän voisin ehkä hiukan ihmetellä sitä, että te olette täällä."
Kivinen tunsi itsensä noloksi, niinkuin ainakin mies, joka yllätetään murtovarkaan hommissa panostettu browninki ojennettuna viehättävää naista kohti, mutta hämmennystä kesti vain hetken, sillä vaikka hän olikin äärimmäisen ymmällä tästä odottamattomasta tapaamisesta, ymmärsi hän, että ellei muun, niin ainakin itserakkauden kannalta hän ei saisi hämmennystään näyttää.
Hän pisti nopeasti browningin taskuunsa ja otti keveästi kumartaen lakin päästään.
"Häiritsenkö?" kysyi hän kohteliaasti.