"Ette suinkaan! Minä odotin teitä."
"Huomaan sen", virkkoi sanomalehtimies, kääntyen pöytää kohti. "Tämä ihastuttava kahvipöytä lienee tarkoitettu meille."
"Kyllä, mutta kun olen teitä jo pitkän aikaa odottanut, on kahvi jäähtymäisillään. Pyydän, heittäkää päällysvaatteenne! Niin, tuonne eteiseen!"
Kivinen kohautti olkapäitään ja meni eteiseen riisumaan päällysvaatteensa. Tutkimusretki näkyi tulevan vaiherikkaammaksi kuin hän oli osannut kuvitellakaan.
"Tehkää hyvin!" ja neiti Riger viittasi Kiviselle. Tämä istuutui vastapäätä viehättävää emäntää ja silmäsi ympärilleen. Huone oli yksinkertaisen aistikas huvilahuone kirkasvärisine seinäpapereineen ja kevyine huonekaluineen, kukkineen ja kirjailtuine liinoineen. Ikkunaverhot olivat alasvedetyt, ja varjostettu kattokruunu loi miellyttävän hillityn valaistuksen. Neiti Riger oli säteilevän kaunis, hänen silmänsä loistivat tavallistakin kirkkaampina, ja koko olennosta säteili viehkeää naisellisuutta. Ympäristö, suloinen seuralainen ja kohtauksen romanttisuus saivat sanomalehtimiehen täydelleen valtoihinsa. Kysyi tahdonponnistusta, jotta hän jaksaisi muistaa, ettei hän ollut tullut tänne miellyttävää kahvikeskustelua, vaan häikäilemättömän salakuljetusyrityksen tutkimista varten.
Neiti Riger siirsi syrjään kirjaillun kahvikannun myssyn ja kaatoi tuoksuavaa juomaa molempiin kuppeihin, ojentaen sitten vieraalleen sokeri- ja kerma-astian ja tarjoten leivoksia.
"Pienen kävelyn jälkeen raikkaassa yöilmassa toivon kahvin maistuvan!" sanoi hän veitikkamaisesti. Kivinen kohautti olkapäitään.
"Älkää sortako sorrettua!" sanoi hän tahallisen alistuvaisesti. "Mistä tiesitte minua odottaa?"
"Sehän kuuluu oikeastaan sotasalaisuuksiini, mutta voin sen kertoakin. Näin päivällä teidät ja herra Nordgrenin polulla, ja kun te käännyitte takaisin aivan alkupäässä, välähti mieleeni, että te hämärän tullen jatkatte tutkimusmatkaanne. Naisellinen vaistoni sanoi minulle aivan oikein."
"Mutta miksi pöytä on katettu vain kahdelle?"