"Tämä on paras ase!" sanoi hän pistäessään sen povitaskuunsa. "Ei tapa, ei päästä ääntä, mutta sitä maistanut pitää suunsa kiinni."
Muutaman minuutin kuluttua pujahti keittiöportaista pihalle kaksi rantajätkää, jotka nopeasti ympärilleen vilkaisten painalsivat kadulle, ohjaten kulkunsa satamaa kohti.
Tukholman kaduilla oli hämärä, ja vilkasliikkeisimmillä paikoilla luotiin ystävyksiimme monta kaihtavaa katsetta; muutamat järjestyksenvalvojat suvaitsivat kiinnittää heihin aina valppaan huomionsa. Olle, joka oli tottunut retkeilemään millaisessa asussa tahansa, eli omaksumassaan osassa täydellisesti, mutta Rivinen tunsi itsensä hiukan epävarmaksi, ja vilkaistuaan muutamasta katupeilistä kuvaansa hän vaistomaisesti koetti korjata asuaan. Vasta päästyään syrjäkaduille, lähemmäksi satamaa, hän tunsi olevansa sittenkin omassa nahassaan.
"Mitä sinä aiot oikein hommata 'Arthurilla'?" kysyi hän matkalla mälliään huolettomasti imeskelevältä Ollelta.
"Katsastelen hiukan tätä nykyaikaista salakuljetusta", vastasi Olle venytellen tukholmalaisen rantajätkän nuotilla.
"Mitä, lähdemmekö me ehkä 'Arthurin' mukana?"
"Niin olisi aikomus."
"Mutta miten voimme säilyä huomaamattomina?"
"Jollakin tavalla. Pääasia on päästä laivaan huomaamattomana."
Kivinen aavisti, että yöstä tulisi jännittävä, ehkä liiankin jännittävä, sillä salakuljettajat olivat vaarallista väkeä, ja jos he huomaisivat paljastuksen uhkaavan, ei olisi mitään takeita, etteikö murhakin tulisi kysymykseen.