"Eteenpäin, hyvät herrat!" virkkoi hän virallisen ivallisesti.
Väkijoukko seurasi perässä jonkun matkaa, ja Olle riemuitsi mielessään, ajatellessaan jonkun lähipäivän lehteä ja sen otsakkeita. Totisesti, juttu kävi yhä hurjemmaksi ja siitä paisuisi todellinen mätäkuun vetonumero.
Parin sadan metrin matkan kuljettuaan miehet saapuivat venevalkamalle. Poliisi kävi istumaan veneen perään, seikkailijat sijoitettiin keskituhdolle ja kokkaan kävi pari miestä soutajiksi. Alkoi neljän kilometrin soutumatka mantereelle. Rannalla soutajat erosivat seurueesta, ja poliisikonstaapelin kunniakkaaksi, mutta samalla edesvastuulliseksi ja vaaralliseksi tehtäväksi jäi saattaa oletetut laivavarkaat nimismiehen huostaan. Matkaa olikin toki kilometrin verran vain, ja konstaapeli oli hyvin tyytyväinen, kun saatettavat eivät olleet käyttäneet lukemattomia sopivia tilaisuuksia pinttääkseen metsään.
Sanomalehtimiehet nousivat pääoven rappuja ylös ja joutuivat eteiseen.
"Sisään vain!" komensi konstaapeli, Kivinen avasi oven ja koko seurue astui nimismiehen kaikkein pyhimpään. Ukko oli itse kotona ja silmäsi resuisia maantienkulkijoita ankarasti ja tutkivasti. Kivistä nauratti, kun hän ajatteli minkälaiseksi nimismiehen naama muuttuisi jonkun minuutin kuluttua.
Poliisi tervehti ja selitti asian niin hyvin kuin taisi. Nimismies kuunteli ensin varsin haluttomana, mutta tajusi sitten jutun eriskummaisuuden ja loi ihmettelevän katseen sekä kertojaan että seikkailijoihin.
"Hyvä, paras Mattson", sanoi hän, kun konstaapeli oli lopettanut selostuksensa. "Ja mitä teillä on sanottavana selitykseksi?" hän kysyi kääntyen sanomalehtimiesten puoleen.
"Yhtä ja toista", vastasi Olle, "kunhan konstaapeli Mattson ensin on poistunut."
"Vai ni-in!" puhkesi nimismies epäilevän ivallisesti, ja konstaapeli Mattson tunsi itseään verisesti loukatun. Kun huomautuksesta ei näyttänyt olevan apua, toisti Olle sanansa entistä lujemmin. Nimismies kohautti olkapäitään, mutta viittasi Mattsonille, joka poistui silmissään pahaaennustava tuli. Kun ovi oli sulkeutunut hänen jälkeensä, huoahti Olle syvään, siirsi nojatuolia, istuutui siihen ja sytytti piippunsa, Kivisen seuratessa esimerkkiä. Nimismies oli liiaksi hämmästynyt tästä kuulumattomasta julkeudesta, hän tuli vuoroin punaiseksi ja valkoiseksi, haukkoi henkeään ja yritti puhjeta valtavaan pauhaamiseen, mutta Olle rauhoitti.
"Älkää hermostuko. Tässä on merkkini!" Olle ojensi hänelle yksityissalapoliisimerkkinsä. Se vaikutti. Nimismies kuivasi hikeään ja katseli omituisia vieraita.