"Joku koettaa tunkeutua sisään!" kuiskasi Olle hiljaa ja veti oven varovasti kiinni, peräytyen huoneeseen. He jäivät seisomaan oven kahta puolta seinää vasten painautuneina ja kuuntelivat. Kuului rasahdus, ulko-ovi vedettiin varovasti auki, ja raskas, mutta pehmeä esine tunkeutui eteiseen ja kohta toinenkin. Sanomalehtimiehet seisoivat kuin kivettyneinä.
Murtovarkaita! ajatteli Kivinen ja puristi asetta kädessään. Ja parhaaseenpa aikaan osasivatkin tulla!
Eteisestä kuului hillittyjä askeleita, seinäpaperit rapisivat, kun joku kuljetti kättänsä niitä pitkin, ja viimein liikahti oven kahva. Sanomalehtimiesten ruumiit jännittyivät.
Kahva painui hitaasti alas, ovi liikahti ja sitten äärimmäisen varovasti aukeni. Sanomalehtimiehet kyyristyivät.
"Ei ketään!" kuului eteisestä käheä kuiskaus, ja sisään livahti notkeasti kaksi haamua. Samassa silmänräpäyksessä ponnahtivat sanomalehtimiehet pystyyn ja hypähtivät ovelle, ja heidän aseensa kohosivat uhkaavasti.
"Kädet ylös!" kuului heidän jyrkkä komentonsa, ja täydelleen yllätettyinä eivät murtautujat ehtineet edes kääntyä, vaan pudottivat aseensa lattialle ja nostivat kätensä ylös. Notkeana hyppäsi Kivinen paikalle ja sieppasi ne käteensä. Tunkeutujat kääntyivät samassa, ja heidän kauhua ilmaiseva hämmästyksensä vaihtui samassa happamaan irvistykseen, kun he huomasivat, kenen kanssa olivat tekemisissä.
"Soo, sepä oli sattuma!" naurahti toinen ilkeästi, pieni ja lihavahko mies, ja hän silmäsi halveksivasti merimiespukuisia seikkailijoitamme.
"Olihan se!" sanoi Olle mahtavasti. "Mitäs herroilla on asiaa?"
"Kaipa sitä ollaan samoilla asioilla", nauroi mies ymmärtävästi ja vilkutti silmää. Olle aikoi jo kivahtaa miehelle tämän röyhkeydestä, mutta samassa hän pukuansa silmätessään oivalsi miehen erehdyksen. Murtautujat pitivät heitäkin murtovarkaina. Seikkailusta näyttikin tulevan hauska.
"Meidän asiamme eivät liikuta teitä", sanoi hän karskisti, "mutta teidän asianne kyllä liikuttavat meitä."