"Entä nyt?" kuiskasi Kivinen, kun he olivat saapuneet aivan seinän luo.
"Odotas, odotas!" rauhoitti Olle. "Tuossa on ovi. Siitä me emme sentään uskaltane mennä. Entäs tämä tässä?" ja Olle osoitti kellarinovea. Se johti kai johonkin varastoon. Varovasti seikkailijat hiipivät oven luo. Se ei ollut lukittu.
"Tarkastetaan tätä tietä!" virkkoi Olle ja avasi oven. Se narahti hiukan saranoillaan, ja seikkailijat pujahtivat kapeasta aukosta pimeyteen.
"Kolme porrasta!" kuiskasi Kivinen laskeuduttuaan kellarin lattialle. He haparoivat pimeässä. Tyhjiä laatikoita ja tynnöreitä oli sikinsokin, ja he saivat varovasti pujotella niiden lomitse.
"Odotas!" virkkoi Olle ja sytytti sähkölampun, antaen valojuovan langeta kattoon. Siinä näkyi paksuja lautoja. Olle käänsi lamppua, ja toisella sivuseinällä näkyi ovi.
"Tuonne!"
Valo sammui, ja seikkailijat jatkoivat matkaansa pimeässä. Väliovi oli auki, ja muutaman hetken kuluttua he olivat toisessa osassa kellaria. Se ulottui kaikesta päättäen koko rakennuksen halki. He kuulivat päänsä päältä askeleita ja puheensorinaa.
"Hiljaa! Kuuntele!" kuiskasi Olle, ja he jähmettyivät paikoilleen. Ylhäältä kuului lattian läpi selvästikin puhetta, mutta sanoista ei saanut selkoa. He olivat "kokoushuoneen" alla.
"Katsotaanpas!" virkkoi Olle ja otti käsiinsä sähkölampun, mutta ennenkuin hän ehti painaa nappulaa, välähti pimeydestä esiin häikäisevän kirkas valojuova, joka lankesi suoraan heidän kasvojaan vasten ja sokaisi silmät.
"Kädet ylös!" kuiskasi samassa hiljainen, mutta luja ääni, eivätkä seikkailijat uskaltaneet epäröidä. He olivat joutuneet satimeen.