"Eläs, ryssän pahuuksia ovat. Näetkö, miten sinellin helmat lepattavat tuulessa ja niin hiihtävät kuin ensi kertaa suksilla olisivat. — Minä ammun —" kuiskailee Poke kiihkeänä.
"Elä, ei ole lupa, ennenkuin ovat alhaalla."
Mustia olennoita alkaa ryömiä metsärinteessä yhtenä vilinänä. — Sydänalaa kouraisee niin kummasti ja hermoja pitkin kulkee kuin jääkylmän sormen sively.
"Ammutaan pojat."
"Minä pamautan."
"Elähän", kieltelee Partio.
Pamahti. Hermosto on niin lujimmilleen jännitetty, ettei enää voinut pidättäytyä. Ja kuin siitä sähköttyneenä alkaa vastapuolelta oikea kuulasade.
Fiuu, fiuu — panee ilmassa. Fiuu — fiuu —. Niitä lentää kuin mehiläisiä parveilun aikana. Ne hyrisevät ympäri lantatunkion, räiskähtelevät halkopinon raoissa ja sivuavat kiviä ikäänkuin tietäen juuri niiden takaa etsiä maaliaan.
Tältä puolen vastataan tuleen, vaikka ei yhtä kiivaasti. Selittänevätkö ne sen epävarmuudeksi, peloksi tai vastustuskyvyn heikkoudeksi, koska venäläisvoittoinen ääni huutaa:
"Anjttautukaa —"