"Tuolla alhaalla radalla. Dresiina siellä on ja siinä kolme, ei, neljä leveähelmaista häärää."
"Tännepäin tulevat."
"Peijakkaat — kuularuisku niillä siinä on. Aikooko ne —?"
"Sitä kohti pojat! Yhtaikaa — yks, kaks, kolme!" — Ja viisi kivääriä sylkäisee äkäisesti siihen suuntaan. Jo huomaavat toisetkin, ja pian ovat ryssät keskellä murhaavaa ristitulta.
"Ähä — jo tipahti yksi", kuuluu räiskeen lomasta riemuitseva helakka pojanääni.
"Toinen — hurraa! Näittekö, näittekö!"
"Takaisin yrittävät. Kuumottaako korvia? Tuoss' on lisää."
Kolmas tuuskahtaa selälleen pää edellä radan viereen. Ainoa eloon jäänyt ponnistelee kuin henkensä edestä päästäkseen piiloon suojaavan kallioleikkauksen taa. Häntä saattaa luotituisku ja huudot: "Terveisiä Iivanoille Suomen pojilta!" "Tällaisia poikia meillä on!" riemuitsee ylinnä Peukaloisen kimakka ääni. — Vaan hetkisen perästä ei naurata.
"Sattui, ai ai" — kuuluu takaa. Ja torpan portailla istuu kalpea heiveröinen poika päätään pidellen.
"Mikä sinulle tuli? — Mitä sinä sieltä?" — Toiset ryömivät hänen luokseen.