"Mitäs, jos asettaisimme vartiat hiihtelemään täällä alhaalla ja pistäytyisimme vuoroomme aamukahvilla talossa tuolla mäellä."
Niin tehdään. Upea talo ottaa tulijat vieraanvaraisesti vastaan. Talonväessä ei saata huomata erityisesti levottomuutta. Kahvipannu porisee hupaisasti hellalla. Pojat soittelevat gramofoonia kamaripuolella. Ilmassa on niin viihtyisä kotoinen tuntu, että pyrkii unohtumaan, millä asioilla ollaan.
Kolmannet kupit jo höyryävät nenän alla, kun vartiat törmäävät tuvan ovesta.
"Tulevat vasemmalta suota myöten. Niitä on ainakin satakunta."
Lyhyt sotaneuvottelu pidetään.
"Nyt ketju kiireesti molemmin puolin suonrantoja. Saattepa nähdä, että aiheutamme niille siellä avonaisella suolla sellaisen mieshukan, että puittavat tiehensä." — Ehdotuksen tekijä on Arvo Partio, hän on ehtinyt jo osottautua oivalliseksi soturiksi, on tyyni, hätäilemätön ja paikkansa pitävä.
"Kiinni on. Ja mikäs meillä itsellämme hätänä metsän suojassa."
"Suksille ja viivana, pojat!"
Hyvästellään hätäisesti. Emäntä pyyhkii silmiään esiliinaansa ja tytär, näppärä kuusitoistavuotias, joka äsken heitä kahvitteli, jää portaille silmät oudon suurina ja palavin poskin, kun pieni rohkea partiojoukko pyrynä laskettaa mäkeä ja häviää metsään.
He hiihtävät voimainsa takaa ja palavissaan saavuttavat suonrannan.