"Myöhään." — Ryssien sinellin liepeet lepattavat jo silmänkantaman päässä edessä päin. Osa niistä nousee lehdon laitaa. Siitä pienen mäen yli päästyään niillä ei ole kuin alamäki, peltoaukeata ja ne ovat maantiellä.
"Hitto soi, ne katkaisevat meiltä vielä paluutien, jos ennättävät ennen meitä maantielle", säikähtää päällikkö. — "Seitsemän jääköön tänne vahtiin ja jos hätä tulee, peräytykää maantielle. Siellä tapaatte meidät. — Noiden tie on nostettava pystyyn", hän heittää uhmaten päätään ryssiin päin.
He ponnistelevat metsän läpi peltoaukealle peläten joka hetki tulevansa liian myöhään.
"Ehdittiin." — Päällikkö pyyhkii otsaansa, josta hiki valuu virtoinaan. — "Nyt asemiin! Painutaan tuonne jokiuomaan. Siinähän on valmis juoksuhauta. Ja vielä pajukkoa! Hei pojat, tästä tulee vielä hupaista lopuksi."
Tuskin ehtii viimeinen valkea lakki painua näkymättömiin jokiuomaan — maantie on siitä ylöspäin parin kivenheiton päässä, — kun metsästä alkaa kuulua ryssäin posmotus ja raaka ääni laulaa hoilottaa: "Ii-tän suuri kansa-a, katko kahleitansa-a kuularuiskuin kanuunin, mil-joonin pistimin —"
Poke puree hammasta, niin että kuuluu ja äsähtää:
"Ja nyt te heilutatte niitä samoja pistimiä meidän nokkamme alla. Kun ette vain itse niissä kerta killuisi —."
"Hiljaa! Jo tulevat pellolle." — Kiväärit kohoavat poskelle.
"Joko täräytämme?"
"Ei, ei, Jumalan tähden. Katsotaan ensin, mitä ne aikovat ja ammutaan vasta, kun ovat aivan lähellä."