"Tai kuulkaahan" — se on joukon johtaja, joka palavissaan puhuu — "turha meidän on tähänkin jäädä. Yhtä hyvin voimme kiivetä ylös ja yrittää hiihtää metsään."
"Aukeata peltoa!"
"Niin, muuta mahdollisuutta ei ole. Saman me menetämme tai voitamme joka tapauksessa."
"Entä Seikku. Häntä taitaa olla mahdotonta —"
"Seikkua ei jätetä." — Arvo Partio sanoo sen järkähtämättömän päättävästi.
"Vaikka selässämme viemme tai sitten yhdessä jäämme", täydentää Poke liikutuksesta valkeana, värähtelevin huulin.
"Ei minusta enää mukaan ole", — kuuluu heikosti Seikun ääni. Hän on tullut tajuihinsa ja kuullut kaiken. Ja kun Arvo ja Poke kumartuvat häneen päin, jatkaa hän: "Ei se hyödytä, kuolen käsiinne." Hän hymyilee raukeasti nähdessään Arvo Partion polvillaan hangessa vierellään katsellen häneen kostein silmin. Seikku tavottaa hänen oikeata kättään, pusertaa sitä lujasti ja sanoo:
"Ota sinä minun kelloni. Pidä muistonasi pojalta, joka sinun ansiostasi nyt kuolee kunnialla. — Ja sano rehtorille, että minä — osasin ainakin miehen tavalla kuolla — 'kunnian ja vapauden puolesta'."
"Sinä osasit elääkin miehen tavoin, Seikku. Sen sinä teit. Sinussa oli miestä enemmän kuin yhdessäkään meistä."
"Kiitos —" kalpealle poskelle vierähtää yksinäinen kyynel. — "Lähtekää sitten —" sanoo Seikku käskevästi. Ja kun ystävät yhä pitelevät hänen kylmiä käsiään raskaiden ristiriitaisten tunteiden riehuessa mielessä, lisää hän painavasti: