"Eikö nuo lie lapelleet kinttuihinsa."
"Ollaankos Kolikkoinmäeltä?" huudetaan taas.
"Eikö mitä, kun Papulan puolelta." — Mutta kujeillessaan unohtaa Poke muuttaa ääntään ja sieltä kuuluu epäillen:
"Pankaas yksi teitistä lähettinä tänne, että tiedämme teitin vissiin säkiin kuuluvan."
"Tullaan" — tomahtaa varmasti vastaan. Se joka niin sanoo, on hiljainen harvasanainen työnjohtaja jostain maalta, jykevä, karkeatekoinen mies. Hän katsoo lujasti silmiin toisia, jotka hetkeksi näyttävät menneen kuin neuvottomiksi.
"Nuo toimittakaa vaimolleni, jos ei kuuluisi miestä takaisin." — Hän ojentaa sormuksen ja kellon päällikölle. Ja kun Poke ja Arvo Partio molemmat yhtaikaa päättävästi yrittävät kääntää suksiaan, lisää hän torjuen:
"Minä niiden kanssa kai paraiten pärjään." — Ja hän iskee voimalla sauvansa hankeen kasvot lujaksi kiteytyneen päätöksen juonteissa.
Toiset ensin seisovat hetken paikoillaan — se on vielä luonnollista hämmennystä — sitten lähtevät hiljaa hiihtelemään, seisahtelevat, joku vetäisee lauluksi — se on jo sotajuonta. Pääsevät metsäsaarekkeelta aukean reunaan ja ovat hihkaista ilosta, kun näkevät jykevän Tourun hiihtävän hetken perästä jo takaisinpäin.
Yhdyttyä annetaan mennä aika luikua — ja sitten ota kiinni! — Vasta kauempana tohditaan kuunnella Tourun selontekoa matkastaan. Hän oli hyvin näytellyt osansa "plutoonan päällikkönä tiedusteluretkellä", jonka tarkoituksena on edetä mahdollisimman kauas ottamaan selkoa, minne lahtarien latu vie.
Mieliala siitä jälleen kohoaa ja he antavat suksen luistaa. Mutta kohta puoleen alkaa hämärtää eikä heillä ole oikeata selkoa edes missä ollaan ja mitä päin olisi pyrittävä. On välttämättä noustava johonkin vuorelle katsastamaan. Aletaan kavuta ylös katajikossa, kun vasemmalta kuuluu ääniä ja suksen liikettä.