— Onhan tyttöjä, jotka näyttävät viittäkymmentäkin vuotta vanhemmalta
Samua, lisäsi ikäänkuin itsekseen Hietalan Hilma.
Voi tuli ja leimaus! Marketta suuttui silmittömästi, hän rätisi kuin palava katajapensas.
— Kaikki lapsirievut tässä kielenpieksäjänä! Ei enään kunnon ihmiset saa sanaa sanotuksi, kaikki tässä silmille hyppii! Eiköhän tuo ylpeys käyne lankeemuksen edellä! Niin luulen, niin toivon!
Sellaista tuli oikeen pitkältä ja paksulta. Mutta Hilma ei ollut millänsäkään. Hän oli saanut panettelut häädetyksi ja sitäpä oli tarkoittanutkin. Sekä kotona että kansakoulussa oli Hilmaa opetettu hyvää puhumaan ja ajattelemaan lähimäisestänsä, ja kun kielilakkarit panettelevat, silloin on hänen kunniaansa puolustettava. Niin oli Hilmaa opetettu, ja sellaisen opetuksen oli hän sydämeensä kätkenyt.
Pojatkin kuulivat Marketan rätisemisen, mutta eivät viitsineet ottaa selkoa suuttumisen aiheesta. Tunnettiinhan Marketta, vähästähän se suuttui.
* * * * *
Talkooväki oli jo Takamaan niityllä. Kolme tyhjää latoa siellä odotti täyttämistänsä. Laajaa niittyä rajoitti toiselta puolen Lehtovaaran korkea harju, toiselta puolen mutkikas, liejurantainen Onkamojoki, joka laski vetensä Kukkaropohjan lahteen. Ilma oli tyyni ja kirkas. Jos katsoi Lehtovaaran rinnettä kohti, niin näytti ilma vienosti vipattavan, arvattavasti maasta kohoavain vesihöyryjen vaikutuksesta. Aurinko oli melkein korkeimmillaan ja lähetti lämpöiset säteensä kuivaamaan paksua luokoa. Keveät kesäröijyt ja takit ripustettiin oksiin lähelle sitä paikkaa, mikä vanhastaan oli ruokasijana pidetty. Siihen paikkaanpa Mikkokin tiesi eväät tuoda, kunhan joutui sitä pitempää tietä niitylle.
Samu ilmoitti talkooväelle työsuunnitelman. Lehtojen vieristä ja pensaiden siimeksistä oli ensin haravoitava ja kannettava heinät lakealle kuivamaan. Pari poikaa laitettiin Onkamojoen varrelta veteliköstä haravoimaan ja kantamaan pois heinät kuivalle nurmelle. Kolme miestä määrättiin hankkimaan pieleksen sankapuita ja tukia, sillä senhän näki, etteivät kaikki Takamaan niityn heinät tänä vuonna latoihin mahtuisi, vaan oli pieleskin tehtävä.
— Lähtekäämme me, Taneli, vetelemään heinät pois Onkamojoen hetteistä, sanoi Timo Terhakka nyreissään olevalle Törsövän Tanelille.
— Lähtekäämme vaan! virkkoi Taneli. Tytöt älkööt tulkokaan sille puolelle maailmaa, sillä meidän täytyy riisua koipiverhot pois. Ja sittenkun heinät on saatu kauniisti kuivalle, sitten minä…