Palaamme Salmelaan.
Illallisen jälkeen tarjottiin talkooväelle teevettä. Isäntä oli kovin mielissään työn onnistumisesta. Hän ilmoitti, ettei kenkään kiiruhtelisi kotiinsa ennenkuin huomis-iltana. Suolaa, leipää on talossa ja vettä salmessa palanpainoksi, sanoi hän.
— No, kun teillä on hyvä pito, niin meillä on parempi olo, kuului vastaus joukosta.
Ja sitten:
Viu —! pani viulu.
Ja nyt joka henki,
Niin piika kuin renki
Jo tanssia voi!
Hiu —! huusi Hiski,
Kun Jussikin, juuri
Se tanssija suuri
Jo tyttöä toi!
Nuoret tytöt ja nuoret pojat tanssivat sangen ketterästi. Päivän ankara työ ei ensinkään näyttänyt heitä uuvuttavan. Kovalla pihantanterella kiepsahtelivat he monenlaatuisissa kansallistansseissa. Siinä pistettiin "nelinurkkaista", "kieputusta", "pilkistystä" ja "ristitanssia". Hetvikin heilui parvessa. Samu ei päten tanssinut. Törsövän Taneli liehkasi kovasti.
Maatapanon-aika lähestyi.
Salmelan asuinrakennus oli ollut vanhastaan tälläinen: kaksi paksuista hongista salvettua tupaa vastatusten ja niiden välissä tilava porstua, ovet molemmin puolin. Nykyinen isäntä oli jakanut toisen tuvan väliseinällä kahdeksi kamariksi, ja porstuvan toiseen päähän tehnyt oven sijaan ikkunan sekä lohkaissut väliseinällä osan porstuasta ruokakammioksi.
Vanhemmat ihmiset olivat jo laskeutuneet levolle. Molemmat isännät makasivat toisessa kamarissa, toiseen oli vuode tehty emännälle ja Hetville. Muut makasivat tuvan ja liiterin puhtailla oljilla. Koukussa kuni kysymysmerkki makasi Pekka Juntunen lyhyessä kirkko-reessä liiterissä.
Emännän tarkka silmä seurasi nuorten leikkejä. Kun leikkien lopettamisen aika oli tullut, meni emäntä vaate-aittaan, jonka lattialle oli niinikään olkia paksulta levitetty.