— Tohtori Hallstén tuli vastikään Jokelasta tänne. Hän tahtoisi tavata
Samua, kun sai kuulla käärmeenpistoksesta. Hän odottaa sakastissa.
— Eihän tämä hevonen tässä pysy … ptruu! kun näkee toisten menevän … ptruu, soo! … kah tuossahan on Taneli! kuule, veikkonen, aja sinä Hetvin kanssa kotiin, soo, soo! Minä menen tohtorin puheelle ja tulen sittenkuin joudun.
Vaikk'ei Törsövän Taneli suinkaan ollut arkalasta kotoisin, pampahteli kuitenkin nyt hänen sydämensä niin omituisesti. Ääneti hän hyppäsi Hetvin viereen kiesseihin.
Samu meni sakastiin.
Kun Törsövän Taneli Toholan Hetvin vieressä herastuomarin uljaalla oriilla ajoi kirkolta Salmelaan päin, oli se kaikille arvaamaton arvoitus. Moni sitä kummasteli, vaikk'ei se mikään kumma ollut, satunnainen seikka vaan.
Taneli puhui matkalla vähän, mutta arvokkaasti. Hetviin päin hän tuskin katsahtikaan. Tylyltä ei hän suinkaan tuntunut, mutta niin varovaiselta. Tämä Hetviä kummastutti, sillä hän oli tottunut pitämään Tanelia leikinlaskijana, vähän niinkuin hulivilinä.
Palatkoot he Kukkaropohjan ympäri, palatkoot toiset oikotietä, me palaamme jälleen aikaan, jolloin Salmelasta kirkkoon lähdettiin.
* * * * *
— Kuinka paljon lyhempi matka täältä on kirkolle oikotietä myöten kuin
Kukkaropohjan ympäri? kysyi herastuomari kirkkomiesten mentyä.
— Oikotie tästä salmen poikki lyhentää matkaa viidettä kilometriä eli neljä vanhaa virstaa, vastasi Antti Salminen.