Taneli puristi Hetvin kättä niin voimakkaasti, jotta tämä oli vähällä kiljahtaa.
Jälekkäin tulivat he molemmat porstuaan, jossa herastuomari jo jäähyväisiään heitti Salmelan isännälle ja emännälle.
— Hyvä oli, kun löysit neulani koristuksen, sanoi Hetvi ikäänkuin selittäen läsnäolijoille, minkä vuoksi Taneli oli kamariin tullut.
Hetvi sanoi nyt järjestään isännälle, emännälle ja Samulle jäähyväiset. Kiitoksia sateli tosin molemmin puolin, mutta herastuomarin kulmakarvain välissä näkyi syvennys.
Komea ori seisoi jo valjaissa portaiden luona. Se hypsähteli ja säpsähteli, kun näki viikatteita ja haravia liikuteltavan. Herastuomari nousi itse edeltäpäin kiesseihin ja piteli ohjaksia, sanoen: soo, poika, soo! Mutta ori nytkäytteli kiessejä milloin eteen milloin taaksepäin, ettei Hetvi uskaltanut nousta.
— Auta, Samu, Hetviä! kehoitti emäntä.
Mutta Samu oli loitompana, hän avasi piha-maan porttia.
Silloin sieppasi Törsövän Taneli Hetvin syliinsä, huiskautti hänet keveästi kiesseihin isänsä viereen. Pääsipä jo häneltä pieni sukkeluuskin:
— Eihän tuo herran leiviskä paina humalanaulaakaan!
— Hyvästi, hyvästi, kiitoksia paljon!